Harju-Autti Filippus: Kalastusta Auttissa ennen sotia

Muistot ovat 1910-luvulta eteenpäin sotavuosiin, kertojana auttilainen Filippus Harju-Autti (27.5.1906–12.5.1987). Nauhoitettu 16.4.1984 Rovaniemellä, haastattelija Marketta Harju-Autti. Nauhoite on haastattelijan hallussa.

No, kalastushan oli semmosta,  ennen  kö sitä kalastethin kevättä, kessää,  syksyä.  Heti  kö kevväälä  alako jokiuoma aueta,  sullaa tulemhan, heti ruvethin, käythin kattomasa, mihin sai verkon panna, laitethin verkkoja.  Siitähän sai siikaa ja harria. Semmonen kosteppaikka ku oli, siihen sai verkon, että  sai keittokalat sieltä.  Saathin siikaa ja harria, kulijethin töykiä myöten sinne.

Ku koko väylä aukes, ruvethin pyythän muutenki.  Ku  tuluva  nousi korkeuspistheshen niin tuota, alethin tehä niitä rantapatoja taikka korvapatoja, maalta semmosia patoja.  Niistähän ne pyyti kallaa. Sieltä sai  taimenta, aina lohiki tuli, ja haukia ja harria ja siikaa. Ja niistä tuli kallaa. – Se oli paremin semmosta miesten hommaa. Sinne ei huonosta olluk kaveriksikhan.

Sittet taas ku  se tuluva oli korkeuspisthesä,  siitä Auttinsuusta pyyethin verkoila. Meiläki oli vene aina sielä Juurikkaniemesä sitä vasten. Se pyyethin sieltä,  niittuin pääle ko nousi vesi. Sieltä sai siikoja ja aina jonku harrinki  ja hauin ja sillä laila.  Niittuim päälek ku nousi  vesi.

Sittek ku se tuluva laskeusi  alemaksi, niin meni huonomaksi pyynti. Kesälä ku vesi laskeusi, tuli matalaksi, sitte Auttijoesta pyyethin uistamala. Sittek se meni vesi,  ku meni kesäveeksi niin tuota, alako paremin syyspuoli olla heinänteon jäläkhin. – Se oli  semmoset heittoverkot, kulle oli,  sillä veethin. Se oli yöhommaa, paremin pimiähommaa, hämärää ku oli. Se kirkhala ei käynyp päinsä,  kala ei tullu. Siinä piti ollak kaks venettä ja kummasaki venhesä kaks miestä, soutaja ja se salakomies, joka sauvotti. Sieltä ku aina tuli lohta kulthen mutkasa, niin kyllä kullemiehilä oli suu messinkilä, tuli usiampiki samala apajala. – Suu meni messinkile, lissää himotti vain.

Sitte oli toinen heittoverkko, jolla veethin rannalta, ranta-apaja. Se oli rantaina, se oli tihiämpi.  Ranta-apajile veethin. Siitä sai haukia, siikoja ja harria, mitä sattu olemhan, sattu olemhan lohiki apajala.

Lohtahan pyyethin monela tavala muutenki, verkoila, jota sanothin laiskaksi. Pyyethin semmosista, ku kari  teki kosthen.  Sitte myöhäsemälä ku uiton häntä meni, että pysty tekemhän patoja väylän laithan niitä patoja, ja niistä pyyethin samoila laiskoila. Sieltä tuli lohta. Oli paremin syyspuolta jo. Saatto olla usiampiki samala reissula verkosa.  – Harriahan,  perhostamalahan  ne pyyti, siinäkhän ei vältämättä tarvinu ollak ko yksi mies, ja uistimela,  yksi mies se uistiki.

Ne oli lohekki niin viishaita, ku ne nousi ylös Pirttikosken niskhan. Oli semmonen vitsi, Misi-Jussi se oli sanonu että:  ”Se on kumma paikka.  Ne lohet  nousee ja kattoo, onko se Niskalan Heikki.” Jos ei Niskalan Heikki, ne ei ottanhe uistinta. Heikki oli hyvä, ko se tiesi, misä lohi  ottaa. Siitähän se sai kotikohalta, Lohikarilta.  – Hyppää ja kattoopi, onko se Niskalan Heikki.

Rantapavot oli niin semmonen juttu, että Ingeröisen porukala ja Juhon elikkä Auttin porukala oli erikshen.  (Pirttikoskessa) Ingeröiselä oli se Vuolukallio, sitte Rantakallio Niemelälä. Sitte juholaisila oli Ulukonokka ja Niskakorva, siinä oli pato. Sitte meän porukala, isän isälä oli  se Pirttiköngäs, josa se hukku sitte, ku oli patua pistämäsä (1893).  Löyvethin kuitenki.*

Nehän purethin pois syksylä, ettei kevväilä tuluva vie. – Minula oli Pisiönmutkasa pato, josta ennen oli pyytänyt tuo Auttin Pekka.  Pekan poika kysy multa, että olenko mie löytäny hyvvää lohipaikkaa.  Mie että, olen mie saanu jonku verran, Se sano että hänpä neuvoo hyvän paikan.  Se neuvo ja tuli lohta.  Sitte Vainionkönkhän niskastahan mie pyysin ja Kalliosaarenkosthesta, niistä Auttinsuun kostheista.  Kostheistahan ne pyyti, Kiusauksenkallion kohala ei ollup patua.

Täälä ne verkot kuothin, niitä oli vakituisia miehiä jokka kuto pitkin talavia. Kallunkin Ville oli ahane kutomhan verkkoja. Langat ostethin kaupasta tietenki täältä (kirkolta). Painot oli semmoset tuohikivekset, sinnep panthin kivi sishän ja ja alapaulhan kiini.  Ja sitte kohot tuohesta yläpaulhan.  Inasahan oli peräpääsä lauat, semmoset kohot, samoin kivekset. Se oli pitkä perä inasa. Se ei olluk kovin  pitkä, verkko vain, olikhan se kaksi ja puoli metriä korkia. Se oli se perä kuottu tihiämmäksi ku muualla, ettei mene kala läpi.

Se kullenuotta oli korkiampi ja harvempi, palijo harvempi. Sittehän ne laitto toiset kaksiki verkkua, tihiämpi takaverkkona. Siihen panthin isot kivekset, se oli palijo korkiampi se kulle, olikhan se kolomisen metriä, lauat oli isompia. Siinä oli niskalauta, soutaja pani niskalauan jalakainsa alle. Soutaja souvatti niin palijo ko jakso, että pysy se, kutisa.

Ei hättyyteetty muuten, mutta sitte ku kiesithin, salon pääsä oli semmonen tuppi, sitä sitte kolistethin, että menevät sinne kulthem mutkhan. Olihan se hukki,  talikanpiistä käyristetty, semmonen puolen metrin varsi siinä. Sillä lyöthin verkosta tai uistimesta, ku tuli sille mallile, ei ku  kala venheshen,

Se tuulastushan oli yksi pyynti,   pimiän aikhan. Ei sitä kirkhala voinut tehä.  Sehän  oli arina ja parila,  tervakset haettihin. Siihen panthin tervaksia ja tuli siihen häkkyrän pääle. Toinen sauvotti ja näytti, tuone, tuone, tuone. Keulasa olija paiskas arinan sen kalan niskhan.  Isä selevitti kerran,  että he lähti Pikkukylästä Ville Pekkalan kans. Ville oli ollu oikein hyvä pistämhän. Hän sauvotteli alas. Nelijätoista Authin  tullesa se pisti.

Kyllä vielä mieki sotien jäläkhen kahtena kesänä sain niim palijo lohia, yksin pyysin,  Se suurin oli seittemäntoista, kaheksantoista kilua, On siinä kokua ja näkyä. Monta kymmentä lohta sain. Suolasin ja söin. Ei ole ennään, eikä ole korvattu, muuta ku pyyvyksistä.  – Sehän on vielä virheilä se homma.

Ihimiskäsi ja on vienyk Kemijoesta kalan, ku Isohaara panthin kiini. Pohjolan Voimahan se  vei Kemijoesta kalat.  – Eikä tee niitä porthaita, eikä osanhe vaatia. Yrittihän ne sitä yliheittua, mutta eihän siitä tullu mithän.

*Kyseessä oli Simo Pekka Autti, Harju-Auttien ja Uusi-Auttien kantaisä (25.8.1840–17.6.1893) Hän hukkui Pirttikoskeen ollessaan pistämässä lohipatoa.

Mainokset

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: