Harju-Autti, Marketta: ”Kun sitä ryssää pelättiin.” Muistelu talvisodan ajalta

”Mie hyppäsin sen mummon selän taka ja huusin: Mummo, mummo ryssä tullee!”   – Näin muistelee 1929 syntynyt Auttissa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Helli Autti-Hilli talvisodan aikaista tapahtumaa.

Olen itse syntynyt sotavuosien jälkeen, mutta minulle on jäänyt mieleen lapsuudessa moneen kertaan kuultu jännittävä tapahtuma talvisodan ajalta.  Se on pääkohdin seuraavanlainen:  

Kotitaloni sijaitsi syrjässä, noin kolme kilometriä kylän keskustasta. Navetassa oli pari lehmää ja muutama lammas, ei koiraa, vain kissa. Kulkureittinä oli vain hevostie ja suksilatu. Talon vakituiset asukkaat olivat vain tulevat äitini ja isäni, meitä lapsia ei siis tuolloin vielä ollut. Talossa ei ollut sähköjä, mutta siellä oli talvisin naapurista uiton pirtiltä siirretty puhelin. Radiota ei ollut, joten sotauutiset luettiin lehdestä ja kuultiin kylältä toisilta.  Todennäköisesti oli kerrottu siviileihinkin kohdistuvista tuhoista.   

Talvisodassa isäni oli rintamalla, mutta äiti ei ollut talossa yksin. Helsingistä olivat äiti, kolme pientä poikaa ja mummo tulleet evakkoon Kuusamoon sukulaisten luo. Kuitenkin sieltä oli jouduttu siirtymään pois, kauemmas rajasta. Kun äiti oli yksin talossa, hänen luokseen sijoitettiin tämä viisihenkinen perhe. Lisäksi paikalla oli sattumalta pikkupiikana tuolloin 11 vuotta täyttänyt sukulaistyttö Helli.

Oli lauantai-ilta, oli saunottu, istuttiin piisitulen valossa. Todennäköisesti oli tammikuu, mutta ei kovin kova pakkanen. Ikkunoissa oli pimennysverhot, kuten oli määrätty.  Evakkona ollut mummo makasi jo sängyssä.

Yhtäkkiä ulkoa, seinänvierustalta kuului askelia, samalla ääntä kuin kepillä olisi piirretty seinään.  Kaikki pelästyivät. Kuka se voi olla?  Paikalla oli siis vain naisia, kukaan ei uskaltanut edes kurkistaa ikkunasta ulos.  Askeleet siirtyivät pihan puolelle, mutta ovelta ei kuulunut mitään.  Sitten tuli hiljaista.

Äitini oli soittanut kylän keskukseen. Siellä päivysti Onni-setäni, joka ei ikänsä vuoksi vielä ollut vielä rintamalla mukana.  Äitini kertoi hänelle ulkona kuuluvista äänistä ja pyysi apua kyläpartiolta.  Setäni otti asian vakavasti, kielsi menemästä ulos ja lupasi lähettää partion matkalle.

Hetken aikaa oli ollut hiljaista, mutta sisällä oltiin edelleen pelokkaina ja odotettiin.  Setäni oli soittanut ja ilmoitti partion lähteneen.  Juuri puhelun aikana etupihalta kuului kova rysähdys.  Myöhemmin selvisi, että tikapuita vasten olevat muutamat sukset olivat kaatuneet.  Sen jälkeen askeleet olivat taas häipyneet.

Miehet tulivat hiihtäen, ei ihan normaalia kulkureittiä, joten aikaa kului. Mieleeni ei ole jäänyt se, miten partio ilmaisi oman tulonsa ja pääsi sisälle taloon.  Heillä oli aseet mukana. Miehet olivat kertoneet, etteivät olleet nähneet ulkona mitään epäilyttävää. Kuitenkin he vielä kiersivät talon ympärillä ja tarkastivat muut rakennukset. Oli pimeä ja paljon jälkiä, koska evakossa olevat pikkupojat olivat leikkineet ja hiihtäneet paljon talon läheisyydessä.

Partio tuli vielä sisälle ja aikoi lähteä jo kotiin, koska mitään ei ollut löytynyt.  Juuri silloin rysähti portailla taas.  Sukulaistyttö Helli hyppäsi sängyssä olevan mummon selän taakse ja parkaisi: Mummo, mummo ryssä tullee.   Partion miehistä Misikankaan Jussi, kansalaissodan veteraani, työntyi ase kädessä ovesta ulos ja karjaisi: ”Mikä piru täsä talosa möykkää!”

Häiritsijä paljastui: Portailta lähti linkuttamaan jalkansa katkaissut sarvipäinen poro.  Se oli ollut jossakin etäämpänä miesten kiertäessä taloa. Poro oli ilmeisesti pudonnut jäihin, koska joki oli osittain auki talvellakin. Se oli loukannut jalkansa ja oli hyvin kohmeinen.  Jostakin syystä se alkoi pyrkiä ehkä talosta ehkä vähän hohkaavaa lämpöä kohti, kiersi taloa ja piirsi samalla sarvillaan seinään.

Loppuyöksi poro laitettiin vielä vähän lämpimään saunaan. Seuraavana päivänä sitä ei ehditty lopettaa, vaan se lyyhistyi kuolleena maahan käveltyään pienen matkan.

Epilogi

Tällaisena muistan tämän tapauksen, jota lapsuudessani kerrottiin monesti.  Pelko on ollut varmaan suuri, mutta pelastus oli se, että puhelimen avulla voitiin saada apua tilanteeseen. Helli on nykyisin 90-vuotias. Tämä kuvattu tapaus on kuitenkin vielä osittain hänen muistissaan.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: