Karjalainen, Martti: Oppikoulu

Oppikouluun mennessä piti viedä kouluun papintodistus. Siinä oli syntymäpäiväkseni pantu 26.7.1937. Alkoi vuosikymmeniä kestänyt keskustelu, koska olen syntynyt ja onko sijaiskätilö erehtynyt. Äiti ja siskoni olivat sitä mieltä, että sen on täytynyt olla elokuussa, koska viljankorjuu oli jo menossa ja heinä oli korjattu. Äiti kuolikin siinä uskossa, että olen syntynyt elokuussa eikä varmaan siskonikaan mielipidettään muuta. Kävin Suomen Kansallisarkistossa 7.3.2002. Siellä on kätilö Aino Patopuron vuoden 1937 yhteenveto, jossa syntymäajakseni on merkitty 26.7.1937, joten siihen kai on uskominen.Esko ja minut oli sijoitettu I A luokalle. Samassa luokassa olivat myös Timo Koskela, Herman Autti, Jouni Hyvärinen, Raimo Hillberg, Onni Koivula, Risto Väisänen ja monet muut. Luokan valvojana oli Aila Aho.

Koulua käytiin Korkalovaarassa. Minä olin luokan vanhin oppilas, 14-vuotias. Luokan nuorin oli kymmenvuotias. Koulu oli minulle hyvin helppoa, koska kansakoulussa oli monet asiat käyty läpi perusteellisesti. Onni Koivula oli kotoisin naapurikylästä Viiriltä. Kuljimme usein viikonloppumatkat kotiin yhdessä. Kerran olimme taas lähdössä koteihimme. Onnilla oli vanha ja raihnainen pahvinen matkalaukku.Sen lukitus petti Valtakadulla ja tavarat levisivät pitkin katua. Siinä oli leivänkannikkaa ja tavaraamonenlaista. Muistan Onnin vihaiset liikkeet ja kiroilun, kun hän mätti tavaroita takaisin laukkuun. Olimme Onnin kanssa myös taistelupari. Meitä eivät kaupunkilaiset voineet paljon kiusata, eivät edes ylempiluokkalaiset, olimmehan aika vanhoja, Onni 13- ja minä 14-vuotiaita.

Menin asumaan kahden muun kotikylästä olevan koululaisen kanssa Lempi Muraman pihamökin ullakkohuoneeseen. Sinne nousivat portaat ulkona mökin päätyseinää pitkin. Huone oli aika pimeä ja ahdas kolmelle. Olin siellä pari kuukautta. Kävin urheilemassa oikealla urheilukentällä rautatieaseman vieressä.

Ruotsin opettaja oli Aila Jauhola ja matematiikan opettaja hänen miehensä Jussi. Molemmat olivat mukavia. Minä olin Mamma Jauholan erityislemmikki. Hän kutsui minua hymypojaksi. Jussi oli jämpti, mutta huumorintajuinen opettaja. Kerran panimme luokkatoverini halkolaatikkoon. Jussi sattui näkemään ja loihe lausumaan: ”Martti, sinäkin Brutokseni täällä vallattomuuksia tekemässä. Paikoillenne ja jättäkää tähän kertaan.” Hymy suupielessä hän sen sanoi, oli ollut poika itsekin kauan sitten.

Oppikoulussa tunsin olevani köyhempi ja huonommin puettu kuin muut oppilaat. Ei minua kuitenkaan köyhyyteni vuoksi syrjitty. Jouduin vain tyytymään rajoitettuun toimintaan. Esimerkiksi luistimiin minulla ei ollut varaa. Tosin kaikki muutkaan oppilaat eivät luistelleet, joten siinä suhteessa sulauduin kävelijöiden joukkoon. Sisäurheiluvarusteet olivat myös vähän niin ja näin. Se hyöty köyhyydestä oli, että olin koko oppikouluajan vapaaoppilas. Koulukirjat pyrin ostamaan käytettyinä. Kotona kävin joka toinen viikonloppu.

Sain joskus ilmaisen kyydin, kun auttelin bussinkuljettajaa tavaroiden siirtelyssä. Bussissa olin aina etuosassa ja usein seisoin kuljettajan vieressä, jolloin suljin ja availin käsikahvalla oven. Tulin helposti matkasairaaksi. Matkustajat joutuivat silloin tällöin liukkailla keleillä nousemaan bussista ja työntämään sitä mäkeä ylös. Bussi pysähtyi kahvitauolle Pekkalassa, Viirinkylässä, Tennilässä ja Sierilässä. Matkaan kului yli kaksi tuntia, vaikka matka oli vain 63 kilometriä. Kemijoki ylitettiin kesällä lossilla ja talvella jäätietä Sierilässä ja Pekkalassa. Myöhään syksyllä lossiväylä pidettiin auki kunnes viereen oli saatu jäädytettyä bussin kestävä jäätie. Syksyisin ja varsinkin keväisin teillä oli kelirikko, jolloin savi pursusi pintaan ja tie meni savivelliksi ja aika ajoin kulkukelvottomaksi.

Koulussa järjestettiin ekaluokkalaisille oma pikkujoulu. Olihan meitä peräti toistasataa. Pikkujoulussa laulettiin, näyteltiin ja lopuksi leikittiin piirileikkejä. ”Tule tyttöni armas leikkiin, tule kukkia poimimaan, jopa löysin sen, mitä etsinkin…” Erikoisen innokkaasti pyrin osumaan kauniin kiharatukkaisen tytön seuraan.Sydän pompotti vielä pitkään häntä muistellessa. Koulun aamuhartaudet pidettiin yhdistetyssä juhla- ja voimistelusalissa. Ekaluokkalaiset ja kahdeksasluokkalaiset olivat rinnatusten. Katsoimme heitä ylöspäin. Rovaniemelle rakennettiin uusi kirkko. Sen alttarifreskon paljastus oli 21.10.1951, jossa tilaisuudessa minäkin olin läsnä. Olihan se upea tilaisuus, kun ihmiset kokoontuivat parhaimmissaan kirkkoon. Kirkon alttaritaulu on Lennart Segerstrålen maalaama.

Olin tosiaan todennut olevani liian kehittynyt ja vanha ensimmäiselle luokalle. Jostain sain sellaisen tiedon,että joku oppilas on lukenut luokan yli. Ritva Pelkonen vahvisti näin olleen. Kysyin luokanvalvojaltamme Aune Aholta asiasta. Hän innostui heti ja vei minut rehtori Mikko Koskimiehen luo. Hän oli myös heti suunnitelmassa mukana. Hän sanoi, että voin tenttiä hänelle suoraan biologian, maantiedon ja historian. Aho sanoi huolehtivansa toisen luokan saksan opinnot. Ruotsin kielen osalta sovittiin, että menen Ruotsin kielen ehtolaiskurssille. Aloin käydä Ahon pitämillä toisen luokan saksan tunneilla huhtikuun alussa vuonna 1952.

Luettuani kaksi viikkoa saksaa osallistuin luokan saksan kokeeseen ja sain seiskan. Se oli luokan parhaita arvosanoja. Jatkoin kevääseen saakka. Kuitenkin sovittiin, että lehtori Annikki Setälä-Sundquist ohjaa saksan kielioppiopintojani kesäkuussa ja menen sitten ehtolaiskokeeseen. Kuljin kesäkuussa Nivankylästä pyörällä Rovaniemellä ruotsin ehtolaiskurssilla ja Jarl Sundquistin, Sunkun, leivän isän, kartanossa Pöyliöjärvellä. Oli se mielestäni hieno kartano. Muistan sieltä myös lehtorin kauniin opiskelijatytön. Kävin Pöyliöllä kymmenkunta kertaa. Sain jopa ruokaakin ja aina kuitenkin jotain suuhunpantavaa. Minun ei tarvinnut maksaa opetuksesta mitään. Läpäisin ehtolaiskokeet niin saksan kuin ruotsinkin osalta.

Matematiikan kokeen olin suorittanut hyväksytysti jo keväällä lehtori Jussi Jauholalle. Rehtori puolestaan otti minut vastaan syksyllä ja kyseli hetken ja totesi minun osaavan kylliksi. Ehtolaiskokeissa sattui sellainen tapaus, että uskonnonopettaja Letku-Liisa kulki käytävässä lehtori Emma Hirvisalon kanssa. Letku-Liisa kysyi: ”Ehtojako se Martti on suorittamassa?” Emma sanoi ylpeänä: ”Ei, vaan Martti suorittaa toisen luokan kesällä. Se on semmoinen poika.” Letku-Liisa katsoi ehkä ihaillen. Lopputulos oli, että rehtori päästi minut kolmannelle luokalle. Olin koulun julkkis.

Kesä 1952 oli Helsingin olympialaisten kesä. Moni talo sai sinä kesänä maalin pintaansa. Meillä keitettiin itse punamultamaali ja maalattiin talo. Parhaiten kisoista on jäänyt mieleeni Rauhanenkelin eli valkopukuisen naisen ilmestyminen juoksuradalle, Paavo Nurmen tuoma Olympiatuli ja Emil Zatopekin juoksut. Suomen urheilumenestys oli melojien Thorvald Strömberg, Sylvi Saimo, Kurt Wires, Hietanen sekä painijan Kelpo Gröndal varassa. Yleisurheilijoista vain Toivo Hyytiäinen pääsi mitalisijalle, pronssia. Voimistelijatkin taisivat jotain ottaa. Satupekan vitosen, kympin ja maratonin voitot olivat kyllä ikimuistoiset urheilua seuraavien joukossa. Kisat onnistuivat erinomaisesti ja Suomi sai kunniaa ja mainetta. Sekä Sylvi Saimo että Kelpo Gröndal olivat myöhemmin kansanedustajia. Kaiken lisäksi Armi Kuusela, Muhoksen tyttö, kruunattiin Miss Universumiksi. Olimme me suomalaiset polleita.

Kotonani viljeltiin ahkerasti sananparsia. Opetustarkoituksessa vanhempani niitä käyttivät. Tässä muutama. ”Sanasta miestä, sarvesta härkää.” ”Totuus ei pala tulessakaan.” ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.” ”Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.” ”Valheella on lyhyet jäljet.” ”Rehellisyys maan perii.” ”Parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan.” ”Itku pitkästä ilosta, parku tyhjän nauramisesta.” ”Helpommin tulee mies räkänokasta kuin tyhjän naurajasta.” ”Ei mies mies ole, leipä se mies on.” ”Leipä miehen tiellä pitää.” ”Suu säkkiä myöten.” ”Älä lyö lyötyä.” ”Huoleton on hevoseton mies.” ”Ei matka tapa vaan vauhti.” ”Ei vara venettä kaada.” ”Ei suuret sanat vaan teot.” ”Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi ansaitseman.” ”Aika aikansa kutakin”. ”Ei leipä maaten kasva.” ”Vie sinä, minä vikisen.” ”Suo siellä, vetelä täällä.” ”Ei koiraa karvoihin katsomista.” ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” ”Ei hoppu hyväksi eikä kiire kunniaksi.” ”Veli velka otettaessa, veljenpoika maksettaessa.” ”Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitävi.” ”Puhtaus on puoli ruokaa.” ”Ovi kiinni, osto lämmin.” ”Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.” ”Ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi.” ”Penni on miljoonan alku.” ”Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo.” ”Hiljaa hyvä tulee, ajatellen aivan kaunis.” ”Hedelmästään puu tunnetaan.” ”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.” ”Nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus.” ”Tyhjästä on paha nyhjästä.” ”Pieni on kaunista.” ”Kun on paikka paikan päällä, niin on markka markan päällä.” ”Syö säästäen savea, maailman sivu on pitkä.” ”Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä.” ”Jos terva, sauna ja viina eivät auta, niin tauti on kuolemaksi” ( tätä sanontaa äiti ja isä eivät käyttäneet, lestadiolaisia kun olivat ). ”Luja usko vie läpi vaikka harmaan kiven.” ”Yrittänyttä ei laiteta.” ”Aamu on yötä viisaampi.” ”Kyllä routa porsaan kotiin tuo.” ”Mikä Mariana malalla, se Vappuna vaolla.” ”Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään.” ”Erkki turjus turkki päällä, Urpanus paita päällä.” ”Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.” ”Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.” ”Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa.”

Kesällä raivasimme, veljeni Alpo ja minä, likajängän ja kivettömän osan korpea vierestä pelloksi. Noin hehtaarin pala sitä syntyi kuukaudessa. Pitkää päivää tehtiin ja hiki valui ja voimat karttui. Heinänteko oli myös suuritöinen homma. Jänkiä ei enää niitetty. Alpo oli mato kaikessa käytännön työssä. Opin minäkin varsin hyväksi niittäjäksi ja viikatteen teroittajaksi. Viikatteen varren yläpää pannaan maata vasten. Vasen käsi pitää viikatteen terän hamarasta kiinni kevyesti. Oikeassa kädessä on Kuusamon liippakivestä tehty liippa, jota ranneliikkeellä kilkutetaan terän molemmin puolin vuorolyönnein ja samalla vasemman käden sormiliikkein siirretään vasenta kättä terän kärkeä kohti. Terä käydään läpi pariin kertaan.

Kesä oli osaltani myös aktiivista aikaa urheilussa. Kylässä oli jo joku auto. Kävimme poikaporukalla urheilukilpailuissa. Otettiin osaa lähes joka lajiin. Pituus- ja korkeushyppy, keihäänheitto ja pikajuoksut sujuivat osaltani parhaiten. Joku palkintokin tuli. Matkat tehtiin linja-autolla tai naapurin poikien Mossella. Sitä sanottiin urheilumalliseksi, koska maantien mutkissa se kallistui herkästi kahdelle pyörälle. Ajo sillä oli urheilua, ehkäpä omalla hengellä.

Elokuussa 1952 menin rippikouluun Rovaniemellä. Asuin Helmin luona Nivankylässä ja kuljin matkat Rovaniemelle polkupyörällä. Rippikoulu kesti 2 viikkoa. Pappi ei suvainnut tytöillä maalattuja huulia. Aluksi hän haukkui tytön huoraksi ja käski pois tunnilta pesemään suunsa. Hän uhkasi, että rippiä ei anneta, jos hän vielä näkee punaisia huulia. Tuli sitten ripille pääsyn aika. Olin kulkenut rippikoulun pusero päällä. Minulla ei ollut pukua eikä rahaa ostaa. Miten mennä kirkkoon konfirmaatioon, siinä pulma. Helmin jakku kävi jotenkuten, joten se päällä kävin ripillä. Täytyy myöntää, että silloin asuni hävetti minua. Köyhyydelleni en voinut silloin mitään.

Syksyllä 1952 aloitin sitten III A luokalla uuden uudessa koulutalossa keskellä kaupunkia. Asuin edelleen Viirinkankaalla perheessä yhdessä Eskon kanssa. Koulussa on tosi upea keskushalli kattoikkunoineen ja valoisine portaikkoineen. Luokat olivat keskushallin ympärillä ulkoseinillä. Luokkiin mentiin keskushallia kiertävistä parvekkeista. Pääsimme heti toiseen kerrokseen. Siitä oli vain yksi kerros ylöspäin ylioppilaaksi. Aamuhartaudet pidettiin keskushallissa. Koulussa oli myös juhlasali ja ruokala. Juhlasali toimi myös voimistelu- ja jumppasalina. Aamuhartaudet olivat minulle piinan hetkiä. Joutuessani seisomaan veri ei pääse aivoihin alhaisen verenpaineen vuoksi. En luonnollisesti tiennyt sitä silloin ja tuskin olisin rohjennut sanoa, vaikka olisin tiennytkin. Taistelin pyörtymistä vastaan tai lintsasin hartauksista. Lasten alhaiseen verenpaineeseen tulisi kiinnittää huomiota, ettei tarvitsisi kärsiä, kuten minun piti. Luokan muut oppilaat tunsivat toisensa. Minä olin uusi tulokas. Maineeni hyvänä oppilaana kyllä tunnettiin. Juhani Lohvasta tuli kaveri alusta alkaen. Juhanin isä oli osuuskaupan varastopäällikkö ja asui torin lähellä. Kävin siellä usein. Juhanin vanhemmat suhtautuivat minuun erittäin myönteisesti. Siitä alkoi ystävyys, joka päättyi Juhanin menehtymiseen 40 vuotta myöhemmin. Juhani oli lääkäri ja viimeiseksi Vaasan Keskussairaalan ylilääkäri ja myös lääkintäeverstiluutnantti sivutyönään.

Jossakin vaiheessa koulussa syntyi villitys ostaa viereisestä Vesalan kaupasta maapähkinöitä. Ne olivat halpoja ja lähes kaikki söivät niitä. Koulun lattiat alkoivat olla kuorten vallassa, joten rehtori Koskimies kielsi maapähkinöiden tuonnin kouluun. Siihen se villitys lopahti.

Kirjoitin kirjeen Laurille. Panen sen tähän autenttisena todisteena ajastaan.

Rovaniemellä 1.11.1952.

Hyvä veli!

Anteeksi nyt vain, kun en ole kirjoittanut aikaisemmin. Minä oletin, että kun saan välitodistuksen, niin sitten kirjoitan. Tuhannet kiitokset siitä kellosta, jonka sain ilokseni. Hyvin se on käynyt ja melko tarkasti. Sain kohtalaisen hyvän todistuksen, keskiarvo 8,19. Kaksi 10:ä oli: laskennossa ja mittausopissa.

Niistä omista ja Halmekummun ennätyksistä särkyi melko useat. Minä hyppäsin pituutta 420 sm, korkeutta 135 sm, kolmiloikkaa 10 m, 100 m juoksin 15 sekunnissa. Pekkalaan tulee uusi urheilukenttä.Melkein yhtä uusi on Rovaniemen uusi urheilukenttä. Se on niin valmis, ettei ole muuta kuin sidemaan ajoa ja ratojen tekoa. Asun edelleen Holmalla ja minulla ja Ollilan Eskolla on yhteinen huone.

Uusi yhteiskoulu on Suomen nykyaikaisimpia ja isoimpia. Siinä on 750 oppilasta. Eelis oli kesällä meillä kesälomalla kaksi viikkoa, jona aikana hän kävi Helsingistä Hirvaan metsäkoululle auton. Sillä hän ajelee halkoja ja muuta sellaista.  Taidanpa ruveta lopettelemaan. Terveisiä koko meidän perheeltä ja minulta sinulle ja Einon perheelle.

Tulehan käymään ensi kesänä ja samoin Eino perheineen siellä kotonakin.

Hei sitten.

Martti

Asuminen Viirinkankaalla päättyi joskus keväällä 1953 semmoiseen tapaukseen, että talon emäntä väitti,että en ole maksanut kuukausimaksua. Olin sen maksanut. Isä otti minut pois ja olisi maksanut kuukausimaksun uudestaan, mutta sitä ei talon isäntä muistaakseni hyväksynyt. Esko jäi yksin huoneeseen. Muutin Nivankylään siskoni Helmin luo. Kuljin jälleen koulumatkat itäsaksalaisella polkupyörällä. Pyörä oli ajastaan edellä, eli se oli nykyisten maastopyörien tapainen paksukuminen vehje. Pyörässä oli koodilukko, jota pojat yrittivät aukaista ja siitä aiheutui muutama tappelu, kun en halunnut lukkoa rempattavan.

Vuonna 1953 isä osti sitten viimein radion. Sille tehtiin hylly seinäkellon viereen peräseinälle. Isän kotona ollessa radiosta sai kuunnella vain uutiset, jumalanpalvelukset, jos olivat oikean papin pitämät, hartaushetket ja asiaohjelmat. Tanssimusiikkia kuuntelimme isän ollessa pois kotoa. Seuroja pidettiin edelleen pari kertaa vuodessa.

Niin siinä talvi meni ja tuli kesä 1953. Rakensimme Alpon kanssa ladon likajängälle ja kesänavetan lehmille. Veljeni Lauri osti minulle piikkarit. Se oli mukava lahja. Tulokseni paranivat selvästi. Kävinkin edelleen urheilukilpailuissa aina kun se oli mahdollista. Koulussa yleisurheilu sujui osaltani hyvin. Kävin muutaman viikon metsänkylvössä Hirvaan Metsäkoululla. Asuimme teltoissa ja koulu myös muonitti. Iltaisin harrastimme mm suunnistusta. Se oli ensi kerta elämässäni. Mukavaa aikaa. Heinäntekoon piti mennä kotiin.

Syksyllä 1953 menin asumaan Hirvaalle veljeni Eeliksen asuntoon. Eelis vaimoineen toimivat Hirvaan metsäkoulun talonmiehenä. Eelis ajoi lisäksi kuorma-autoa. Heillä oli asuntona huone ja keittiö. Eelis, Helga, Maija, Terttu ja Eeva nukkuivat kamarissa ja minä keittiön nurkassa lattialla. Kevyen patjan ja muut vuodevaatteet levitin illalla lattialle ja aamulla pois. Hyvä siinä oli nukkua. Koulumatkat kuljin linja-autolla.

Koulu sujui melko mukavasti. Rovaniemen maalaiskunta eli kotikuntani oli perustanut stipendirahaston. Rahaston ensimmäinen stipendi oli päätetty antaa minulle. Luulen, että siinä oli Arvi Pelkosella suuri vaikutus. Eräänä päivänä tuli Esko Kähkönen kouluun ja kertoi asiasta. Sitten eräänä iltapäivänä hän tuli hakemaan minut koulusta autollaan Simca Aronde, joka oli mielestäni hieno auto. Ajoimme kunnanjohtaja Juho Pöykön kotiin Pullin puolelle ja siitä Pekkalaan kotiini. Myös Arvi Pelkonen oli läsnä, kun kunnanjohtaja puheen kera ojensi stipendin 3.000 markkaa minulle. Se oli pitkä penni köyhälle koululaiselle ja helpotti vanhempieni elämää.

Metsäkoulun johtajana oli metsänhoitaja Jaakko Sointu ja hänellä poika Pekka, joka oli samalla luokalla kanssani. Soinnut suhtautuivat minuun erittäin ystävällisesti. Olin siellä usein tekemässä koulutehtäviä Pekan kanssa. Sain ruokaa varsin usein. Metsänhoitaja järjesti minulle lukupaikaksi leipomon, silloin kun se oli vapaa. Oli siellä tosi hyvät tuoksut ja vieläkin vesi nousee kielelle. Lukupaikka oli rauhallinen. Jaakko opetti Pekalle ja minulle saksaa ja matematiikkaa. Kai hänellä oli taka-ajatus saada Pekkakin paneutumaan koulunkäyntiin. Pelasin Pekan ja metsäkoulun oppilaiden kanssa pingistä.

Auttelin talonmiehen töissä silloin kun veljeni Eelis oli työreissussa metsäkoulun autolla. Päärakennuksen lämmitys keskuslämmityskattilalla metrisillä haloilla oli raskasta työtä. Kattila ja halot olivat päärakennuksen kellarissa. Halot työnnettiin kiskoja pitkin kulkevalla vaunulla pinoista kattilan luo ja siitä pesään. Tuhkat ja noki piti poistaa pitkällä kolalla. Lumitöitä tein luonnollisesti myös. Lisäksi hoidin lapsia aikuisten ollessa asioilla tai talonmiehen töissä. Aika sopuisasti siinä elettiin.

Saunassa kävin metsäkoulun oppilaiden kanssa. Iso sauna oli lähellä Kemijokea. Menin ensimmäistä kertaa saunaan. Joku oppilaista, oli muuten entinen SS mies, sanoi kuultuaan minun puhuvan: ”Tuliko sieltä tyttöjä saunaan kun on niin kirkas ääni.” Kyllä minua sapetti ja tietysti hävettikin. Itse luulin, että minulla oli jo möreä ääni. Saattoihan se olla piruilua, mutta en halunnut olla sen oppilaan kanssa missään tekemisissä. Yleensä oppilaat olivat kivoja. Leipomoa käytti nukkumapaikkana silloin tällöin mies, jonka veli oli koululla metsäteknikkona. Miehellä oli käsivetoinen gramofoni ja kasa levyjä. Siellä tuli veivattua monet kerrat Muhoksen Mimmiä, Kievarin Kirstiä, Lännen lokaria, ynnä muuta.

Jatkoin koulunkäyntiä nyt neljättä luokkaa. Koulu tuntui edelleen helpolta. Todistukseni olivat keskiarvoltaan kahdeksan ja puolen paikkeilla. Työt Hirvaalla pikkuhiljaa lisääntyivät, mutta se ei haitannut mitään. Eipä siellä ollut muuta kuin pingis vapaa-ajan viettoon. Taisipa olla muutamana sunnuntaina ravit maantiellä metsäkoulun kohdalla. Niitä luonnollisesti katsottiin. Talvella laskettiin mäkeä. Hyppyri rakennettiin itse tai hypättiin varta vasten rakennetusta 20 metrin hypyt sallivasta mäestä. Huonostihan siinä yhdellä hypyllä kävi. Venytin tavallisilla hiihtosuksilla 15 metriä ja kaaduin ja suksi poikki. Ei kun läkkipeltiä kotona jatkokseen ja hiihto kävi vähän verkkaisemmin.

Kevät 1954 tuli. Teimme kavereiden kanssa sunnuntaisin pitkiä kävelyjä. Uimme Kemijoessa jäiden lähdön jälkeen ja tutisimme itsemme kuiviksi ennen pukeutumista. Koulun päätyttyä menin kotiin peltotöihin. Jouduin tekemään ne lähes yksin. Hevosemme Huima halusi katsoa, kuka sitä komentaa ja äksyili ja vikuroi kaikella tapaa. Sain sen kuitenkin menemään eteenpäin karhit perässä. Ajoin sitä suitsiperillä vedellen pitkin kylkiä niin kauan, että vaahto tuli kyljistä. Niinpä sain siitä itselleni nöyrän hevosen. Peltotyöt tein niin nopeasti kuin suinkin, jotta pääsin Hirvaalle töihin. Mielessäni välkkyi suurempi vapaus kuin kotona, esimerkiksi tansseihin pääsy. Kotona se oli mahdotonta.

Menin taas Hirvaan metsäkouluun kesätöihin koko kesäksi, paitsi että olin kuitenkin kaksi viikkoa heinänteossa kotona. Leimasin puutavarapinoja laajalti ympäristössä. Kerran pääsin kuorma-auton kyydissä Leipeelle. Koulun metsänhoitaja oli mukana lavalla. Hän lauleli matkan ratoksi iskelmiä, mm ”Vain vanha riimu on nyt tallissain…”. Metsänhoitaja näytti leimattavat pinot. Kävimme myös naapuritalossa kahvilla ja sovin kortteerista ja ruoasta. Oli kuuma kesä. Join päivässä 5 litraa maitoa ravinnoksi ja janooni. Tein pitkää päivää ja ansaitsin aika hyvin. Työn loputtua pyöräilin Hirvaalle.

Sinä kesänä pidettiin metsäkoulujen väliset kilpailut Hirvaalla. Pari päivää käytimme  suunnistusradan tekoon metsänhoitaja Olli Auterisen, Pikku-Olli 196 senttiä, johdolla kaverina Pekka Sointu. Samalla keräsin nelisenkymmentä sammalta kasvistooni koulua varten. Pikku-Olli nimesi sammalet, joten pääsin helpolla. Opettajalla ei ollut sanottavaa nimien oikeellisuudesta. Se oli helppo työrupeama. Pikku- Olli oli myös lihava, joten vauhti ei ollut kova ja taukoja oli usein. Hän tarjosi kaikenlaista hyvää eväistään. Tapasin Pikku-Ollin uudestaan Helsingin Suomalaisella Klubilla vuonna 2006. Kyllä hän sanoi tuntevansa. Juttelimme kotvan.

Kilpailut olivat jännittäviä ja yleisöäkin vetäviä. Olihan osallistujana mm hiihtokuningas Veikko Hakulinen, joka olikin hyvä suunnistaja ja hyvä pesäpalloilija. Kisojen lopulla oli pesäpallon ystävyysottelu oppilaiden ja Lapin Lukon pesäpallojoukkueen kesken. Veikko Hakulinen palkittiin oppilaiden parhaana pelaajana. Joku paikallislehti pyysi minua tekemään tilastoa ottelusta. Tein, mutta en muista, sainko mitään palkkiota. Avustin koko kisojen ajan kisajärjestelyjä.

Sinä kesänä aloin kulkea tansseissa Muurolan lavalla. Aluksi soittelin levyjä ja pääsin ilmaiseksi tansseihin. Muutaman illan mietin, koska ja ketä hakisin tanssiin. Valitsin minua kymmenen vuotta vanhemman naisen ja kappaleeksi ”Virta toi virta vei” Olavi Virran laulamana. Ajattelin, että en tanssi sen naisen kanssa enää koskaan, koska oletin tanssimiseni menevän niin huonosti. Pistin levyn lautaselle ja ryntäsin hakemaan etukäteen valitsemaani naista. Pokkasin ja hän lähti kanssani. Jotenkuten taaplasin kappaleen läpi. Kipinän kuitenkin sain, joten taisin tanssia siitä lähtien joka kappaleen. Tanssin jopa sen ”vanhan naisen” kanssa monia kappaleita. Tanssimatkat teimme polkupyörällä. Kerran taas palasin kaverini kanssa pyörällä kohti Hirvasta, kunnes näimme kaksi tyttöä kävelevän maantietä. Toinen tytöistä, tumma ja kaunis, sanoi, että hänpä hyppääkin minun pyöräni tarakalle. En silloin tuntenut häntä, mutta kohta jälkeenpäin päättelin hänen puheistaan ja lehtikuvista, että tyttö tarakallani oli Anneli Sauli, mene ja tiedä. Mukavasti hän kuitenkin puristi vyötäisistäni pysyäkseen kyydissä. He saivat sitten autokyytin eteenpäin.

Urheilu oli edelleen läheistä minulle. Hyppäsin pituutta ja korkeutta, juoksin ja heitin keihästä. Pekkalaan alettiin rakentaa urheilukenttää. Oppilasmäärä kansakoulussa kasvoi. Maaltamuutto ei vielä paljoa vaikuttanut. Voimalaitostyöt toivat ammattiväkeä muualta. Maantien perusparannus voimalaitostöitä varten välillä Rovaniemi – Luusua alkoi ja jatkui useita vuosia. Siihen aikaan tien karkea kerros jätettiin liikenteen jyrättäväksi jopa vuosiksi. Ajo oli kamalaa ryttyyttämistä nyrkinkokoisten kivien päällä. Uusi tie avattiin Saarenkylästä Sierilään joen pohjoispuolitse. Suuria koneita ei olisi voitu kuljettaa Sierilän lossin kautta. Maamiesseuran talo oli ahkerassa käytössä, elokuvia, teatteria ja varsinkin tanssia.

Syksyllä 1954 menin Rovaniemen Yhteislyseon viidennelle luokalle eli keskikoulun viimeiselle. Muutos kaksoisyhteiskouluksi tarkoitti suunnilleen sitä, että koulu sai lisää valtion palkkaamia vakituisia opettajia. Jatkoin asumista veljeni Eeliksen luona Hirvaalla. Luokalla olivat ainakin Lauri Hirvaskari, Ellen Marttiini, Toini Karvo, Raimo Lehtinen, Inkeri Nuutila, Reijo Saarinen, Meeri Korteoja, Juhani Lohva, Hannu Arola, Anna-Liisa Laitinen, Jaakko Eloranta, Anja Riski, Marjatta Nykänen, Reijo Takkunen, Pentti Pohjalainen, Rauha Sorjonen, Tuula Hyvärinen, Tarja Tammimies, Mauri Toivio ja minä. Koulu meni edelleen hyvin. Keväällä 1955 keskiarvo oli lähellä yhdeksää.

Myös joululomien ajat pyrin olemaan ansiotyössä. Niinpä työtodistuksen mukaan olin töissä 15.–31.12.1954 Hirvaan metsäkoululla. En muista, millaisia töitä tein, pääasia oli kuitenkin saada rahaa.

Keväällä kotona syntyi keskustelu koulun jatkamisesta tai päättämisestä. Vanhempani ehdottelivat, josko jäisin kotiin pitämään taloa. Olin päässyt sen verran opin makuun, että halusin jatkaa. Jatkopäätös siitä syntyi kevään 1955 korvalla.

Keväällä kävimme Auttikönkäällä luokkaretkellä. Minäkin pääsin mukaan, kun retki ei maksanut mitään. Luokkamme tytöt olivat tuolloin 15–16-vuotiaita ja kehityksessään naisiksi kovin eritasoisia. Eräs tyttö oli myös halunnut vähän rintoja näkyviin ja oli pannut paperia liivien alle. Pahaksi onneksi joku poika sattui koskemaan rintaa, jolloin kuului vai rutinaa kun paperi kahisi. Oli se melko noloa tytölle. No, ei siitä puhuttu sen enempää. Toinen tyttö oli raskaana. Se kyllä näkyi jo, mutta jotenkuten hän sai jatkaa kevääseen ja sai todistuksensa. En tiedä, olivatko opettajat armeliaita vai osasiko hän kätkeä sen niin hyvin opettajilta varhaiskeväällä.

Veljeni perheeseen oli tulossa 4. lapsi ja asunto oli edelleen huone ja keittiö. Aloin haeskella asuntoa. Timo Koskela ja hänen äitinsä esittivät, että voisimme mennä yhdessä asumaan Korkalovaaraan Otto ja Helmi Oksmanin taloon. Vinttihuone oli tyhjillään, talon pojat Juhani ja Olavi sekä alivuokralaisena ollut Yrjö Portaankorva olivat Helsingissä Teknillisessä korkeakoulussa Sähköteknillisessä osastossa. Juhanista tuli tekniikan tohtori ja Oulun yliopiston rehtori, Olavista Kemijoki Oy:n johtaja ja Yrjöstä teollisuusjohtaja. Oksmaneilla oli yläkerrassa kaksi huonetta vuokrakäytössä. Menin katsomaan ja puhumaan asiasta. Vuokra täysihoidolla sovittiin hyvin kohtuulliseksi.

Kesällä 1955 tein taas peltotyöt ja heinää kotona. Peltotöiden jälkeen kesällä olin jälleen Hirvaan Metsäkoululla töissä ja nyt ajan 15.6 – 22.7.1955. Olin vajaa 18 vuotta vanha, kun metsäkoulun johtaja määräsi minut metsänkylvöporukan johtajaksi. Porukassa oli 11–16-vuotiaita poikia parikymmentä. Lähdin pyörän ja eväiden ja porukan kanssa Muurolaan. Siellä ylitimme veneillä Kemijoen. Karttaa ja kompassia käyttäen löytyi metsäkämppä, johon majoituimme. Hirvaalta oli sinne matkaa 15 kilometriä. Minulla oli kartta myös kylvettävästä alasta ja ohjeet. Työt aloitettiin ja hommat luisti. Iltaisin heitettiin tikkaa ja luettiin. Eräänä päivänä yksi nuorimmista pojista sairastui. Hän jäi päiväksi kämppään. Tullessamme illalla kämpälle hän oli yhä sairas ja totesin hänellä olevan korkean kuumeen. Ei kun poika pyöräni tarakalle ja aloin polkea kymmenkilometristä metsätaivalta kärrytietä pitkin joelle. Poika ei tahtonut jaksaa pitää minusta kiinni. Osan matkaa jouduin työntämään pyörää ja pitämään hänestä kiinni. Joelle päästiin ja siitä veneellä yli. Onneksi poika oli Muurolasta kotoisin, joten sain hänet pian kotiin. Palasin saman tien kämpälle ja työt jatkuivat. Olen muistanut tapauksen usein ja ihmetellyt, kuinka suuri vastuu vielä tuohon aikaankin annettiin alaikäiselle miehenalulle. Kävin osan kesää karsimassa puita pystyyn Hossan perällä noin 10 kilometrin päässä. Asuin rintamamiestalossa ja sain myös maidon. Eväät ostin itse. Tein pitkää, 13-14 tuntista, päivää urakalla.

Heinäkuun lopulla menin sitten heinäntekoon ja muihin kotitöihin pariksi viikoksi. Heinänteon jälkeen menin jälleen Hirvaan metsäkoululle töihin. Jatkoin puiden karsimista pystyyn. Menin sitten hakemaan elokuun lopussa tiliä koulun johtajalta Soinnulta. Hän ihmetteli aikaansaannostani ja kehui minun karsineen erinomaisen paljon ja myös hyvin. Sain hyvät rahat.

Kesällä 1955 oli sitten Pekkalan urheilukentän vihkiäiset. Oli Arvi Pelkosen puhe ja laulua. Päälle urheilukilpailut. Pituushypyssä oli kova kisa. Voittaja oli Paavo Koivula, Onnin ja Anteron veli, pari senttiä pitemmällä hypyllä kuin minun parhaani, joka oli noin 570 senttiä. Se taisi jäädä ennätyksekseni. Miesten keihäällä paras tulokseni on 47 metriä. Satasen olen juossut 13 sekunnin pintaan, hypännyt korkeutta 158 senttiä ja seivästä 290 senttiä. Siihen se kilpaurheilu yleisurheilussa suurin piirtein jäi.

Sekä Otto että Helmi Oksman olivat hyvin opiskelumyönteisiä. Naapurihuoneessa oli pari kolme kauppakoululaista. Vain Timo ja minä olimme täysihoidossa. Ei lämminsydämisempiä ihmisiä maa päällään kanna kuin olivat Otto ja Helmi. Talossa oli sauna alakerrassa ja Oton työhuone. Otto oli maalarimestari ja mainoskylttien tekijä. Käymälä oli piharakennuksessa. Kumpikaan heistä ei sanonut kolmen vuoden aikana yhtään poikkipuolista sanaa minulle. Siinä ullakkohuoneessa oli hyvä käydä koulua. Aiemmat samassa huoneessa opiskelleet koululaiset Juhani ja Olavi Oksman sekä Yrjö Portaankorva. Kaikki opiskelivat Teknillisessä korkeakoulussa sähkötekniikkaa, joten minun valintani oli aikanaan myös sama. Timon kanssa meni myös mukavasti, vaikka hiukan eri porukoissa liikuttiin, olinhan minä vanhempi ja luokkaa ylempänä.

Tuona syksynä 1955 luokka mullistui aika lailla. Muodostettiin VI A-luokka matematiikan lukijoista ja B-luokka kielilinjalaisista. Useat jättivät koulunkäynnin keskikouluun. Siihen aikaan ei Rovaniemeä pohjoisempana ollut lukiota, joten joukko uusia oppilaita tuli meille. Jouni Mykkänen ja Vuokko Lehtola tulivat Sodankylästä. Hannu Arola ja Jorma Kantola tulivat Kuusamosta. Lisäksi joukko etupäässä poikia oli jäänyt luokalle.

Saksaa alkoi opettaa Regina Kariniemi. Ensimmäiset saksan kokeet menivät luokalta huonosti. Regina sanoi: ”Ja minä kun olen kuullut, että sinä Martti olet hyvä oppilas. Ei tämä koe sitä kyllä näytä.” Sydämistyin enkä ymmärtänyt, miksi hänen piti ottaa minut erityisesti ja tuossa valossa esiin. En kai koskaan mielessäni antanut sitä hänelle anteeksi. Niin herkkä minä olin ja olen. Samainen Regina oli naimaton. Hän kertoi silmät hehkuen nuoruutensa matkasta Reinillä. Siellä oli kaikki ollut niin kaunista ja ihanaa. Päättelin, että oli siellä ollut romanssikin. Regina oli vaativa ja hyvä opettaja.

Englannin kielen opettajana meillä oli Toini Frey, tunnettua kulttuurisukua. Hän oli mennyt naimisiin jonkun rovaniemeläisen liikemiehen kanssa, tehnyt tytön ja eronnut. Tyttö oli kaunis, tuurasi joskus äitiään. Toini oli maailmannainen minun lähtökohdista ajatellen. Hän pukeutui aina tyylikkäästi sävy sävyyn. Ruskea tukka oli nutturalla mutta tyylikäs. Hän oli kova tupakoimaan, henki haisi tupakalle. Hänen ylväs ryhtinsä, suuripiirteisyytensä, elämän ymmärtämyksensä ja pienet kertomuksensa Pariisista ja Lontoosta valloittivat minut. Hän oli erittäin hyvä ja vaativa opettaja oikealla tavalla. Hän oli hyvin suosittu Teinkunnan tanssien valvoja. Hän lähti mielellään tanssimaan ja pojat sanoivat ryypynkin maistuneen.

Matematiikkaa opetti Olavi Vainikainen. Hänellä oli selkäkipuja ja ilmeisesti joskus päänsärkyäkin klubi-illan jälkeen. Hän osasi opettamisen loistavasti. Tyttöjen matematiikan taitoja hän epäili suuresti ja käyttäytyi silloin tällöin tosi törkeästi tyttöjä kohtaan. Hänen sanontansa ”pöllö mikä pöllö, istu alas” kuultiin monesti vuodessa. Minusta hän oli OK ja jopa reilu, mutta monet tytöt vihasivat häntä. Hänellä oli tilannehuumoria ja joskus pieniä juttuja. Kerran hän kertoi korjanneensa autoa ja hörähti: ”Jäi kourallinen ruuveja, kai ne olivat tarpeettomia.”

Kemian opettajana oli nainen, peräti tohtori. Hän ei osannut opettaa ollenkaan. Kevätpuolella hän sairastui ja Olli opetti sijaisena pari tuntia. Siinä ajassa opimme kaiken sen, mitä Heikkinen oli yrittänyt opettaa monta kuukautta. Kerran meillä sisältyi kotiläksyyn piin arvo 3 ja risat. Päätin hiukan piruilla seuraavalla matematiikan tunnilla ja opettelin asunnossani Tiedon Pikkujättiläisestä piille 52 desimaalia. Aikaa siihen meni korkeintaan tunti. Olli kysyi piin arvoa. Viittasin tosi innokkaasti ja sain vastata. Latelin kaikki opettelemani 52 desimaalia 3,141592635… Olli sanoi: ”No kyllä se jo riittää. Mistä sinä ne löysit?” Kerroin tietolähteen.

Historiaa opetti Saimi Hirvonen, lihava täti. Jostain syystä olin hänen lemmikkioppilaansa. Kai minä historian hyvin osasinkin, muun muassa vuosiluvuthan olivat minulle äärimmäisen helppoja. Kerran olin tyttöystäväni kanssa asunnossani ja kuuntelimme Shakespearen Macbeth-kuunnelman. Taisi olla ainoa kerta, kun kuuntelin tuollaisia kuunnelmia ja senkin kerran tytön takia. Saimi oli kuunnellut myös ja kysyi, kuka muu on kuunnellut. Kaksihan meitä oli, tyttöystäväni ja minä. Arvostuksemme nousi opettajan mielessä. Niinpä hän kerran näytti luokalle valokuvia Norjan vuonoista ja kuinka ollakaan, hän antoi minulle kaksi pientä kuvaa ja vain minulle. Oli se vähän noloa minun kannalta.

Olin innolla mukana Teinikunnan työssä. Olin innokas järjestämään tansseja. Koristelimme keskushallin, muun muassa teimme paperista pallon ja liimasimme siihen pieniä peilinpalasia ja ripustimme sen tanssitilaan. Musiikki tuli yleensä levyiltä. Joskus soitti koulun poikien bändi. Minä pidin tangoista ja valsseista. Rokki teki tuloaan. Minä en siihen koskaan tykästynyt. Teinikunnan paras tulonlähde oli alaluokkalaisille järjestetty illanvietto. Lähes kaikki alaluokkien tytöt tulivat posket hehkuen. Paljon tuli poikiakin. Myimme mehua ja pääsyliput ja keräsimme sievoisen summan pari kertaa vuodessa.

Rovaniemen kaupungin nuoriso-ohjaaja neiti Eskelinen opetti meille vanhoja tansseja. Monesti sitäkin oppia on vuosien varrella tarvinnut, pakkaa vain unohtumaan. Noihin aikoihin Rovaniemellä pidettiin valtakunnalliset teinipäivät. Oli monenlaista ohjelmaa, kulttuuria, urheilua, tutustumista kaupunkiin ja Napapiiriin, tanssia. Majoitus ja ruokailu oli järjestetty kouluun. Kaupunkikierroksesta muistan elävästi teollisuuden esittelyn: Marttiinin puukkotehdas ja Rovaniemen panimo.

Noihin aikoihin kuppiloissa oli tarjolla Pusu niminen sokeripäällysteinen pulla. Se oli aika suosittu munkin ohella. Juomana oli Metsämarjalimonadi tai Kola, joka hiukan muistutti myöhemmin tullutta Coca Colaa. Meillä pojilla tukka tahtoi sojottaa sinne sun tänne. Apu siihen saatiin Suavesta, jotain töhnää, jota pantiin tukkaan ja paineltiin hetken haluttuun muotoon. Naamassa meillä oli näppyjä. Ne peitettiin Valcremalla.

Talvella pidettiin pikkukenkien päällä Damaskeja suojaamassa nilkkoja ja kai se oli näyttävääkin. Loskakelillä käytettiin pikkukenkien päällä kalosseja. Kesällä oli päällystakkina poplari. Talvella päällysvaatteena oli keinoturkisvuorinen ja turkiskauluksellinen puolipituinen takki. Päässä oli karvalakki talvella. Syksyisin jotkut painoivat huopahattunsa lättähatuksi. Minulla jäi painamatta. Minulla oli siilitukka, pari senttiä pitkä. Kävin koko kouluaikani Parturi Mainos-nimisessä paikassa tukkaani lyhennyttämässä. Siellä oli minua kymmenkunta vuotta vanhempi parturi, kaunis nainen. Hänellä oli tapana vitsailla kustannuksellani, tosin hyvässä hengessä eikä se minua kiusannut. Hän aikoi kasvattaa minusta miehen itselleen. ”Käy Sinä kouluja ja minä parturoin ja kun olet täysi-ikäinen, niin mennään sitten naimisiin ja tehdään liuta lapsia. ”, hän saattoi sanoa. Hän kyseli opintojeni edistymistä pilke silmäkulmassa. Minulle riitti, että hän hieroi niskaani hellästi. Kohta pian Rovaniemelle tultuani minua pyydettiin kotiopettajaksi matematiikassa ja fysiikassa. Kävihän se minulle, sain kipeästi kaipaamaani rahaa. Opetin vuosia pääasiassa tyttöjä. Oppilas, jolla on ollut vain joku solmu ajattelussaan, joka aukaistaan, palkitsee opettajan ylen määrin.

Talven 1956 mittaan kävin silloin tällöin Hirvaalla. Tapasin taas Olli Auterisen ja siinä tuli juttua kesäharjoittelusta Ruotsissa. Hän kertoi tuntevansa Uddeholm-yhtiön jonkun johtajan. Hän ehdotti, että menisin Ruotsiin kesäksi 1956. Näin sovittiin ja Olli alkoi järjestää harjoittelupaikkaa. Se järjestyi Hagfors nimisen kaupungin lähettyviltä metsätyömaalta. Minun piti mennä Uddeholm-yhtiön konttoriin kesäkuun alussa ja sopia yksityiskohdat siellä.

Kävin edelleen vähintään joka toinen viikonloppu kotona pyykkiä pesettämässä tai pesemässä. Talvella Hannu Arola asui erään perheen pihamökissä. Hannun luona kokoonnuttiin viikonloppuisin pelaamaan korttia ja juttelemaan. Viikolla harrastuksemme oli seisoskella elokuvateatteri Kinon luona. Tuntikausia siinä toisinaan viivähti. Harvoin minulla oli rahaa elokuviin. Joskus istuttiin Valion baarissa Rovakadulla. Baarissa sai istua, jos osti jotain. Pullo limsaa ja useampia juojia sai rahat riittämään paremmin. Halvin jäätelöannos oli suosittu, vaikka listalla oli mitä upeimpia luomuksia.

Olin kova tanssimaan. Teinikunnan tansseissa olin aina. Varojen salliessa kävin myös Valistustalolla. Siellä soitti Tenkasen orkesteri ja tunnettuja olivat Tenkasen trumpettisoolot. Myös kotihippoja viriteltiin, hyvin siistejä, ei viinaa. Pekkalassa kävin luonnollisesti lauantaitansseissa.

Kevät 1956 tuli ja hankin junaliput Rovaniemeltä Tornion ja Tukholman kautta Hagforsiin ja Uddeholmiin. Heti kesäkuun alussa hyppäsimme junaan. Ainakin Inkeri Nuutila oli samassa vaunussa. Muita en nyt muista. Matka sujui rattoisasti Tukholmaan saakka, jossa erkanin muista kohti länttä. Inkeri oli matkalla Englantiin kielikursseille. Matka kesti vuorokauden. Menin Uddeholmassa majataloon ja sain huoneen ja nukuin yhtä soittoa kaksikymmentä tuntia.

Herättyäni ja maksettuani majoituksen haeskelin jotain syötävää ja etsin Uddeholm-yhtiön konttorin. Ilmoittauduin harjoittelijaksi. Minut lähetettiin metsäkämpälle ehkä parinkymmenen kilometrin päähän. Sain vuoteen ja majoituin. Kämpällä oli ruokala, josta sain täysihoidon.

Seuraavana päivänä läksin sekalaisiin metsänhoitotöihin. Työpäivä oli kahdeksantuntinen, joten vapaa-aikaa jäi runsaasti. Keittiöllä oli suomalainen nainen töissä. Muun lukemisen puutteessa luin Nyyrikkiä ja Perjantaita. Aika kävi pitkäksi. Aloin heti keskustelut muista mahdollisuuksista.

Yhtiöllä oli terästehdas Hagforsissa. Pääsin kuin pääsinkin sinne harjoittelijaksi, vaikka muut harjoittelijat olivat korkeakouluopiskelijoita. Juhannukseksi muutin Hagforssiin ja siellä yhteismajoitukseen. Majapaikassa olin juhannuksena vain minä ja eräs suomalainen työmies. Hän oli aloittanut juhannuksen vieton muutamalla pullolla Absolut-votkaa. En viihtynyt monta hetkeä hänen örinäänsä ja elämän kovuutta kuuntelemassa. Läksin kaupungille. Osuinkin Juhannusjuhliin ja sain tanssia. Olin ihan raitis. Tanssien loputtua yöllä läksin majapaikkaan. Matkalla eräs tuntematon ruotsalainen mies alkoi houkutella seuraansa asuntoonsa. En lähtenyt. Vuosia myöhemmin tuli mieleeni, että mies oli varmaankin homo.

Heti Juhannuksen jälkeen pääsin harjoittelija-asuntolaan, jossa meillä kaikilla oli oma huone. Saimme syödä tosi hyvin ja halvalla. Ystävystyin jotenkuten yhden saksalaisen ja yhden siamilaisen harjoittelijan kanssa. Kävimme retkillä ja yhtiön vierasmajoissa viikonloppuisin. Siamilainen opetti yhden lauseen kieltään: Tjundo Finland pith pii taa eli minä olen suomalainen. Ruotsista jäi mieleeni tavaton ympäristön siisteys ja maaseudun kauneus maalattuine rakennuksineen ja hulmuavine lippuineen. Ero Suomeen ja ainakin Lappiin oli huikea. Keskusteluista harjoittelukavereitten kanssa on jäänyt mieleeni pari. Ruotsalainen kaveri kysyi oitis, missä minulla on puukko, hyväntahtoisesti, luulisin. Mainehan suomalaisilla oli siihen aikaan. Saksalainen kaveri ei tykännyt Adenauerin hallinnosta ja aseistautumisesta. Hän sanoi aseistautumisen vievän jälleen sotaan.

Työ oli vuorotyötä teräsvalssaamossa. Sidoin linjalta tulevat hehkuvat valssatut nauhat teräslangalla nipuiksi ja siirsin jäähtymään lattialle. Työ oli varsin kuumaa, mutta ei raskasta. Tehtaan kesäloman ajan olin huoltoporukassa kunnostamassa kaikkia laitteita töiden alkua odottamaan. Lomien loputtua pääsin metallisorvaamoon, jossa sorvattiin kaikenlaisia osia. Osa tuotteita meni myyntiin, osa tehtaan laitteiden varaosiksi. Saman osan tekeminen oli homman opittuani tylsää. Viimeisenä työnä tehtaalla oli pienen varaosan teko. Sahasin sentin halkaisijaisesta terästangosta viisisenttisen pätkän. Keskitin ja kiinnitin kappaleen sorviini. Porasin toiseen päähän halkaisijaltaan kaksi milliä paksun ja pari senttiä syvän reiän. Sitten sorvasin kappaleen neljä milliä paksuksi ja tein uran tiivisteelle ja hioin ja sovitin käyttöpaikkaansa. Se oli mielenkiintoinen työ. Ajattelin, että olisi mukava sorvata enemmänkin. Tienasin aika hyvin.

Olin kirjeenvaihdossa Juhani Lohvan kanssa. Sovimme, että Juhani tulee tiettynä päivänä Java 250 moottoripyörällään luokseni, josta sitten jatkamme Kööpenhaminaan, Göteborgiin, Osloon ja Tukholmaan ja lopuksi Rovaniemelle. Juhani tuli eikä tavannut minua ensimmäisenä päivänä paluunsa jälkeen. Hän oli yöpynyt leirintäalueella teltassa. Moottoripyörä oli yöllä kaatunut ja akku vioittunut. Pyörään ei saatu valoja. Ajoimme Kööpenhaminaan ja yövyimme Bed and Breakfast-paikassa. Katselimme Tivolin ja Vedenneidon ja jatkoimme matkaa Osloon. Siellä kävimme Holmenkollenilla ja keskustassa. Ajankuluksi juttelin kioskinpitäjän kanssa ja kysyin mitä maksaa Norjan pienoislippu. Kuultuaan, että olen suomalainen, myyjä totesi hinnaksi 5 kruunua. Ruotsalaiselle se maksaisi 6 kruunua. Ovat kuulemma niin leuhkaa porukkaa.

Olin ollut töissä mahdollisimman pitkään, joten meillä alkoi olla hoppu Rovaniemelle minun ehtolaiskokeeseen. Olin saanut ehdot ruotsissa. Jouduimme ajamaan pitkää päivää. Juhani ajoi ja minä istuin takana. Homma sujui niin, että minä torkahdin ja horjahdin, jolloin myös Juhani virkosi puolinukuksistaan. Kerran taas horjahdettuani heräsin ja huomasin meidän ajavan väärällä puolen tietä. Juhani oli myös torkahtanut. Tulimme Tukholmaan. Siellä herätti ihmetystäni keskustan tiejärjestelyt. Tiet kulkivat parissa kolmessa kerroksessa enkä ollut sellaista tavannut muualla.

Tukholmasta läksimme yön selkään ajamaan kohti pohjoista. Pyörässä ei ollut valoja. Juhani ajoi metsäaukon keskustaa ja siinä se sattui olemaan tiekin. Muuta liikennettä ei juuri ollut. Tulimme Haaparannalle. Kyselin paikkaa, missä saisi vaihtaa kruunut markoiksi. Löytyihän se yksi omakotitalo ja suomea puhuva nainen. Rahat vaihdettiin. Nainen myi minulle väkisin kondomeja sanoilla: ”Suomessa on aivan tarpeeksi aviottomia lapsia. Osta poika paketti kortonkeja ja pidä ne aina mukanasi ja käytä naidessasi.” Hyvä neuvo, pätee puoli vuosisataa myöhemminkin.

Ehdimme ajoissa Rovaniemelle. Ehtolaiskokeet läpäisin, että heilahti. Kotiin menin vasta kokeiden jälkeen. Jatkoin asumista Helmi ja Otto Oksmanin hoivissa, Juurakkotie 12. Kovin olimme Timon kanssa taas tervetulleita. Monet hetket rupateltiin ja vaihdettiin kuulumisia. Koulussa oli taas luokalla taas muutoksia. Osa meistä oli jäänyt luokalle ja seitsemännelle luokalle jääneitä tuli sijaan. Aina se joku tuli muistakin kouluista.

Olin käyttänyt Ruotsissa puhekieltä. Niinpä kerran vastatessani Toini Freyn kysymykseen kieltävästi, aloitin: ”Näädo…” hän oitis keskeytti, että koulussa puhutaan kirjakieltä. Niinhän se on.

Syksyllä 1956 jatkoin seurustelua tyttöystäväni kanssa hyvin kilteissä merkeissä. Pussattiin kyllä ja paljonkin. Olen ilmeisesti kova ihastumaan ja syvästi. Sattui nimittäin tällainen tapaus. Tyttöystäväni oli koulun kuorossa. Kuuntelimme tunnilla kuoron esitystä ja minut käskettiin analysoimaan esitystä. Kehuin hyväksi ja erityisesti mainitsin tyttöystäväni äänen. Kaikkea sitä rakastuneelle sattuu.

Teinikunta toimi edelleen ponnekkaasti. Taisin olla teinikunnan sihteeri Jouni Mykkäsen ollessa puheenjohtaja. Eräänä viikonloppuna oli Kemissä Lapin teinikuntien kokous ja Helsingissä teinikuntien maakuntaneuvosten kokous. Minä edustin Lapin piiriä. Siellä keskusteltiin kovasti ja rahan puute tuntui olevan Helsingin koulujen pulmana. Kerroin Rovaniemen mallin tansseineen ja varsinkin alaluokkalaisten rahastuksen. En tiedä, ottivatko opikseen. Se oli ensimmäinen matkani Helsinkiin. Asuin Olga Malinin luona huoneen ja keittiön asunnossa. Siellä asuivat silloin myös Olavi Oksman ja Yrjö Portaankorva. Kerran olivat teinipäivät Kotkassa. Olisin päässyt edustamaan teinikuntaamme, mutta rahan puutteen vuoksi jouduin luopumaan.

Kotihippoja pidettiin melko ahkerasti. Talvisin hiihtelin luokkatovereideni kanssa Ounasvaaralla. Asiaan kuului juoda kuuma kaakaojuoma ja syödä varojen salliessa tuore munkki. Keväisin otettiin seinänvierustalla aurinkoa vieri vieressä tyttöjä ja poikia. Se oli valoisaa aikaa kaikin puolin.

Talvella 1957 oli meidän vuoro alkaa olla koulun ylin luokka. Sitä juhlittiin nimellä Vanhojen tanssit. Meillä oli mikrokokoiset ylioppilaslakit päässä. Kuudesluokkalaiset esittivät laulaen kronikan. Minun kohdalla se kuului seuraavasti: ”On iltamyöhä taipaleella muuan reissumies, hän viheltelee kulkeissaan.” Sitten oli viittauksia matkoista Viirinkankaalle silloisen tyttöystäväni kanssa. Totta joka sana.

Talvella hiihtolomalla olisin päässyt ilmaiseksi Kaunispäälle hiihtämään luokkatoverieni kanssa. Jouduin kuitenkin pöllien ajoon Kivaloon. Aamulla syötyäni valjastin Huiman ja ajoin reellä istuen nelisen kilometriä lähelle erästä järveä. Siellä oli iso kymmeniä metrejä pitkä pino parkattuja pöllejä. Etu- ja takareen päälle panin lavan, jossa oli tolpat molemmin puolin. Tolppien väliin ladoin pöllit ja saatuani kuorman täyteen ajoin järven jäälle, jossa pinosin taas pöllit. Minulla oli leipää ja kahvia eväänä. Kahvi oli viinapullossa villasukan sisällä pysyen siten lämpimänä. Illalla ajoin sitten kotiin. Tein 12 tunnin päiviä. Viikko oli erittäin aurinkoinen. Usein muistui mieleeni Kaunispää ja luokkakaverit. Ymmärsin kuitenkin vanhempieni motiivit. Kun ei ole rahaa, niin ei ole. Kouluun menin yhtä ruskeana kuin muutkin ja ehkä hyväkuntoisempana. Ehdin ajatella paljon sillä viikolla elämän kulkua.

Keväällä 1957 meillä oli koulun päätyttyä luokkaretki Tennilään. Saunoimme, tanssimme ja pussailimme ja joimme alkoholia. Minullakin oli oma pullo. Toini Frey oli valvojana ja tanssi mielellään. Aamulla jatkoin kotiin polkupyörällä nyrkinkokoisten kivien seassa. Oli se kamalaa ajoa. Veljeni olivat ottaneet huutokaupalla hoitaakseen Pekkalan lossin kesällä 1957. Minulle lankesivat peltotyöt ja heinänteko. Olin joskus lossilla tuuraamassa. Lossin moottori oli ikivanha Vickers. Sen tulpat pyrkivät kastumaan ja sitä ei saanut käyntiin. Jos minä olin tuuraamassa yöllä, niin jouduin herättämään veljeni kesken unien. Sytytystulppia oli aina kuivumassa lossituvan muurin pankolla. Jos moottori olisi ollut kunnollinen, lossihomma olisi ollut mukavaa.

Esko Ollila oli lähtenyt vuotta aiemmin USA:han ASLA stipendillä. Se lähtö oli suuri tapaus Rovaniemen yhteislyseossa ja ennennäkemätön Pekkalassa. Esko tuli ja kertoi sitten matkoistaan. Hän oli hyvin ylpeä juuristaan Pekkalassa, eikä syyttä. Hän kertoi kirjoittaneensa YK:n vieraskirjaan kotipaikakseen yksinkertaisesti Pekkala. Esko myös kertoi, että uusi tähti on syntynyt nuorisomusiikin taivaalle Paul Anka.

Todennäköisesti tuona kesänä toin Ollilasta Juhannusruusun taimen kotini pirtinpäähän. Siinä se on kukoistanut siitä lähtien. Tansseissa kävin edelleen ahkerasti ja varsinkin Pekkalan maamiesseuran talolla. Talo oli tupaten täysi, 400 henkeä, joka lauantai ja joskus viikollakin. Voimalaitostyöt olivat alkaneet Pirttikoskella. Sieltä tuli miehiä tansseihin ja he tietysti vetivät naisia laajalta alalta Pekkalaan.

Syksy 1957 tuli ja kahdeksas luokka alkoi. Taas tuli muutama uusi oppilas luokkaamme, luokalle jääneitä. Aloimme valmistautua ylioppilaskirjoituksiin. Opettajat prässäsivät meitä pitääkseen oma tilinsä puhtaana. Muun muassa Toini Frey sanoi, että ruotsin kielessä ei kukaan saa reputtaa, hän pitää meitä niin lujilla. Jouni Mykkänen oli silloin tällöin toimittajana Yleisradiossa Rovaniemellä. Niinpä hän haastatteli meitä abeja, muun muassa Seppo Salosta ja minua. Seppo vieroksui Kemijoen voimalaitosten rakentamista ja minä puolustin. Jouni kysyi, minne aion opiskelemaan. Vastasin, että menen polille lukemaan sähkötekniikkaa, kuten aiemmatkin Oksmanin vinttihuoneen asukit olivat menneet. Tuleva vaimoni Aulikki Sauramo oli kuullut haastattelun ja tykännyt, että on siinä itsevarma poika, kun sanoo menevänsä, kun muut sanovat pyrkivänsä.

Talvella 1958 olivat penkinpainajaiset. Seitsemäsluokkalaiset olivat laatineet kaikenlaisia piirroksia kahdeksansien luokkien tauluille ja seinille. Valokuvia oli kerätty eri tapahtumista. Siihen aikaan pukeuduimme lappalaispukuihin. Minulla oli Nellimöstä Matti Saijetsin puku, tosi hieno. Veljeni Heikki oli sen lainannut. Seitsemännen luokan tytöt kantoivat pojat kultatuolissa ulkona odottavaan hevosrekeen. Samassa reessä olivat lisäkseni Toini Karvo ja Jorma Kantola. Hevosella kiertelimme kaupunkia ja melusimme. Illalla menimme juhlimaan.

Juhlien jälkeen jatkettiin tenttejä eri aineissa. Tärkeimmät tentit olivat ennen kirjoituksia. Halusin historiasta kympin todistukseeni, joten sanoin opettajalle sen ja ilmoitin, että minulta saa kysyä mitä vain kyseisestä kirjasta. Sain kympin. Samoin tein maantieteen suhteen ja samoin tuloksin. Suomen kielen opettaja kysyi, että jos minulle riittää 9, niin hän ei kysy mitään. Kai se juttu minun kympinhalusta oli kiertänyt opettajien keskuudessa. Sanoin riittävän. Englantia en kirjoittanut, joten sen tentti oli viimeisiä. Toini Frey kyseli vuorotellen kultakin. Jossakin vaiheessa vastasin oikein ja opettaja totesi hymyssä suin: ” Löytyihän se sana, jonka Marttikin tiesi.”

Viimeisen tentin jälkeen toukokuun alussa läksin oitis Pirttikosken voimalaitostyömaalle töihin mittamiehen apulaiseksi. Mittasimme kaivoskuiluja, penkereitä, teitä, uittorännityötä, veden korkeutta penkereissä, ym. Mukavaa ulkotyötä. Asuin kotona Pekkalassa. Sitten eräänä päivänä menin konttoriin katsomaan päivän Lapin Kansaa ja löytyihän se nimeni ylioppilaiden joukosta. Se oli mukava tunne. Reputtaminen olisi ollut kamalaa köyhälle miehelle.

Ylioppilasjuhlat tulivat. Pojat olivat tummissa puvuissa ja tytöt vaaleissa. Istuimme toisen kerroksen käytävässä. Rehtori jakoi todistukset ja lakit. Lakit painettiin sitten yhtä aikaa päähän. Stipendit jaettiin. Taisin minäkin saada jonkun apurahan. Sitten meidät kukitettiin. Opettajat Aila Jauhola ja Aila Aho antoivat minullekin kukan. Sukulaisiani ei paljon ollut paikalla. Laskin jälkikäteen saaneeni kuutisenkymmentä ruusua, en tiedä, kuinka niitä niin paljon tuli. Sitten marssimme sankarihautausmaalle laskemaan kukkiamme muistomerkille. Päivä oli tuulinen ja poutainen. Kukkien laskun jälkeen kokoonnuimme luokkatoverimme Sirkka-Liisa Vahtolan kotiin, ainakin osa meistä.

Päivällä otin kopiot todistuksistani, hain papintodistuksen ja tein ja postitin hakupaperit Teknillisen Korkeakoulun pääsykokeisiin, jotka alkoivat kesäkuun puolivälissä Helsingissä. Illalla oli sitten illallinen Pohjanhovin kabinetissa. Söimme ja joimme niin kuin aikuiset. Maljoja kohoteltiin ja olo oli riemukas. Kabinetin ovet avattiin ja tanssit meidänkin osalta alkoivat. Aamuun siinä taisi mennä ja hyvä niin. Päivällä sitten läksin bussilla ruusuineni ja valkoisine lakkeineni Pekkalaan kotiin. Kotona oli äiti kattanut kahvipöydän. Olipa kaksi kylän tyttöäkin tullut paikalle. Juotiin kahvit ja juteltiin ja otettiin valokuvia joen törmällä upea Kemijoki taustalla. Seuraavana päivänä alkoi arki Pirttikosken voimalaitoksella samalla odotellen kutsua pääsykokeisiin.

Kutsu sitten tuli ja aikaa oli vain pari päivää ehtiä Helsinkiin. Irtisanoin itseni, sain palkan ja verokirjan, pakkasin pahvisen kapsäkkini ja lähdin Rovaniemelle. Minulla ei ollut rahaa tarpeeksi kuukauden karsintakurssimaksuun, matkalippuihin, asumiseen ja ruokaan Helsingissä. Menin veljeni Eeliksen luo Rovaniemellä ja hän lainasi minulle 30.000 markkaa. Hyppäsin junan päivävaunuun.

Mainokset

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: