Komulainen, Irma: Kun Niskalan Lauri Auttiin sähköt laitto…

Niskalan Laurin koti oli virtaisan Kemijoen rannalla Auttissa, Pirttikosken kupeessa. Laurilla oli lapsesta asti kova kiinnostus teknisiin asioihin, laitteiden suunnitteluun ja rakenteluun. Isä-Jaakko osti erilaisia kirjoja, joista Lauri opiskeli omin päin tietoa.15-vuotiaana v. 1943 hän pääsi rautaseppäkurssille Hirvaalle. Siitä tuli lähtölaukaus monenlaiseen kokeiluun.

Niskalassa oli paja Takapellon perällä, vanhassa riihessä. Heti kurssin päätyttyä nuori rautaseppä aloitti oikeat pajatyöt, monenlaista kalua piti takoa kylän talojen tarpeisiin. Työtä oli paljon. Silloin ei työkaluja juurikaan ollut myynnissä, enimmäkseen itse tehtiin. Viikatteita tuotiin kallittavaksi ihan liiankin kanssa. Isännät heräsivät yleensä asiaan vasta, kun heinänteko oli jo ovella. Yötä myöten piti pajassa kalkutella.

Vuonna 1944  lähtivät auttilaiset, kuten muutkin, evakkoreissulle. Niskalan kaikki työkalut ja tarvikkeet pakattiin tynnyriin, joka haudattiin syvälle maahan. Myös raskas 70 kilon alasin peiteltiin maahan. Sodan aikana saksalaiset polttivat pajan kylän muiden rakennusten ohella. Uusi paja rakennettiin evakon jälkeen Koulunkujan kupeeseen, alasin ja työkalut olivat hyvin säilyneet maahan piilotettuina evakon ajan.

Lauria rupesi kiinnostamaan mahdollisuus sähkövaloihin. Niinpä hän alkoi opiskella kirjoista sähköasioita. Asiaahan piti kokeilla käytännössäkin. Niskalan rannassa Kotikarin nokassa oli voimakas virta; siihen saattoi laittaa vanhan auton laturin avulla ”voimalaitoksen.” Ja Lauri laitteli. Tästä saatiin valot omaan pirttiin. Joki kuitenkin jäätyi, ja sähkön tuotanto loppui sillä kertaa. Asiaa piti kehitellä. Isä osti generaattorin, joka toimi kuulasytytysmoottorilla, polttoaineena nafta. Pajan nurkkaan rakennettiin ”konehuone”. Nyt alettiin saada jo varmaa sähköä.

Naapurit ja kylän muutkin asukkaat alkoivat myös haluta valoja. Joka puolella pitkin kylää oli sodan jäljeltä monenlaista rojua, kaapeleita ja kaikenlaista. Näitä hyödynnettiin sähköjohtojen rakentelussa. Kukin talo huolehti omien sähköjohtojen vetämisen. Sääntönä oli, että virtaa saa käyttää vain tarpeen mukaan harkiten. Sopimusta eivät kaikki malttaneet noudattaa ja ylikuormitusta tuli. Niinhän siinä kävi, että käämit paloivat, kone tuhoutui ja homma pysähtyi. Siitä ei auttanut lannistua.

Uusi yritys. Nyt hankittiin yhteisesti isompi generaattori. Harju-Auttin Veikolla oli naapurissa moottori, jolla erilaisia maatalouden koneita pyöritettiin. Se otettiin nyt käyttöön.Laurin kotitekoinen laitos tuotti taas sähköä ja johtoja vedettiin eri puolille. Sähköt laitettiin moniin taloihin; Osuuskaupalle, jopa Rinteelle saakka, kilometrien päähän.

Juurikkaniemeen oli saksalaisten jäljiltä puhelinlinja, niinpä hyödynnettiin sitä ja saatiin valoa sinnekin. Auttin nuorisoseura oli ostanut Korkalovaarasta saksalaisten parakin ja pystyttänyt sen Poroharjulle seurantaloksi. Sinnehän piti myös valot laittaa. Kerran kävi niin, että sähköt katkesivat kesken tilaisuuden. Ei auttanut muu, kuin Lauri kipinkapin kiireesti pajalleen, noin kilometrin päähän, käynnistämään kone uudelleen. Yleisö sai viihtyä pimeässä sen ajan.

Kun koulua rakennettiin poltetun tilalle, tuli kuntakin mukaan ja laillinen sähkömies kävi laittamassa sulaketaulun ”voimalaitokseen”. Koululle sähköt rakennettiin vain opettajien asuinrakennukseen. Sähköä piti nytkin säännöstellä, aamulla käynnistettiin, illalla katkaistiin.

Laurin Kerttu-sisar muisteli naapurin Toivon tyttöystävän, rovaniemeläisen, kehuskelleen, että ”Meillä sitä saa kirkonkylällä valot, kun vain nappulasta painaa.” Toivo siihen, että ”Meilläpä ei tartte edes nappulasta painaa, meillä valot syttyy ihan ittestään.” Saattoi sähköä tilatakin, jos pitempään tarvitsi. Varsinkin opettajat ja kaupat tilasivat, Laurin piti joskus olla yötä myöten laitoksellaan puuhaamassa.

Ollessaan vapaaehtoisena armeijassa, Luonetjärvellä lentorykmentti 4:ssa, sai Lauri taas askarrella koneiden kanssa. Ahkerointi sepän töissä oli antanut nuorelle miehelle kovan kunnon; Lauri oli komppanian vahvin mies. Laurin kehittelemä sähkön tuotanto täytti tärkeän tehtävänsä usean vuoden ajan, kunnes Rovakaira rakensi sähköverkoston jokivarteen, Auttiinkin kesällä 1949. Siinä vaiheessa Lauri lähti Ouluun teknilliseen kouluun, joka päättyi v.1952. Sen jälkeen hän toimi teknisen käsityön opettajana Rovaniemen pienviljelijäkoulussa v.1956 asti.

Sielläkin oli paja. Kaikenlainen uuden suunnittelu oli aina mielessä; Laurin suunnittelemalle savottakuormaajalle saatiin patentti. Valmistusoikeus myytiin Pohjolan Auto OY:lle. Traktorit olivat voimakkaasti tulossa savottoihin, kuormaajat tulivat tarpeeseen ja kävivät hyvin kaupaksi.

Varsinaisen työuran Lauri teki Kemijoki oy:n konesuunnittelijana. Hän suunnitteli laitteet toisensa jälkeen voimalaitoksen käyttöön.

Mainokset

2 kommenttia

  1. Pirkko

    Historiaa, josta en aiemmin ole kuullut.👍

  2. Kivilahti Onni Edvard

    Erittäin mielenkiintoinen juttu,myös ammatillisestikin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: