Johansson, Peter: Geologian ja maiseman kehitys

Kallioperä

Rovaniemen itäosan kallioperä on osa ikivanhaa peruskalliota, muinaisen svekokarjalaisen vuorijonon syvälle kulunutta juuriosaa. Jokilaakson kohdalla kulkee länsi-itäsuuntaisena vyöhykkeenä  siihen kuuluva Peräpohjan liuskejakso, jonka pohjois- ja eteläpuolella on graniittialue. Niiden synty liittyy vuorijonopoimutukseen, joka tapahtui 2 300 – 1 800 miljoonaa vuotta sitten (Lehtinen, Nurmi ja Rämö 1998).

Peräpohjan liuskejakson tärkeimmät kivilajit ovat kvartsiitti, kiilleliuske ja fylliitti. Kvartsiitti on alun perin ollut jokien lajittelemaa kvartsihiekkaa, jota kasaantui muinaisten merien rantavyöhykkeisiin ja suurten jokien suistoihin muodostaen jopa satojen metrien paksuisia kerrostumia. Myöhemmin savi- ja hiekkakerrokset kivettyivät, ja vuorijonopoimutuksen aiheuttamassa korkeassa paineessa ja kuumuudessa ne osin sulivat ja kiteytyivät uudelleen samalla vääntyen ja poimuttuen. Tätä muodonmuutosta kutsutaan metamorfoosiksi, ja siinä syntyneitä kiviä metamorfisiksi kiviksi.

Kvartsiittia esiintyy varsinkin vaara-alueilla Kumpukivalossa ja Kaihuanvaarassa. Ympäristön kivilajeja kovempana ja hyvin kulutusta kestävänä se on vuosimiljoonien saatossa säilynyt muita kivilajeja paremmin eroosiolta. Siksi kvartsiittialueet ovat jääneet kohoumiksi ympäristönsä yläpuolelle. Avokallioilla näkyy hiekkakerrosten alkuperäistä kerroksellisuutta erilaisina harmaansävyisinä raitoina. Puhtaat hiekkakerrokset ovat valkeita ja sisältävät lähes yksinomaan kvartsia. Saviainesta sisältäneet kerrokset ovat tummempia ja niissä on kvartsin lisäksi kiillemineraaleja, kuten serisiittiä ja muskoviittia. Kvartsiittialueilla saattaa nähdä myös kiveä leikkaavia tummia diabaasijuonia sekä puhtaan valkoisia kvartsijuonia. Kiilleliuskeet ja fylliitit ovat olleet alun perin muinaisen meren pohjaan kerrostuneita savia, jotka metamorfoosissa saivat nykyisen liuskeisen ulkonäön. Ne ovat kvartsiittia pehmeämpiä kivilajeja, ja siksi niitä esiintyy voimakkaasti kuluneilla alueilla kuten painanteissa ja laaksoissa. Kiilleliuskeita on runsaasti esimerkiksi Kemijoen rantakallioissa Vanttauskosken kohdalla. Alueen pohjois- ja eteläpuolella kallioperä on graniittia ja migmatiittia. Graniitti on peräisin sulasta kiviaineksesta eli magmasta, joka työntyi lähelle maanpintaa ja kiteytyi vuorijonopoimutuksen loppuvaiheessa noin 1 800 miljoonaa vuotta sitten. Auttikönkään jyrkät kallioseinämät ovat punertavia graniitteja, jotka kuuluvat Keski-Lapin graniittikompleksiin.

Kallioperä on ikivanhojen murrosten ja siirrosten rikkomaa. Ne liittyvät  vuorijonopoimutuksessa tapahtuneisiin maankuoren liikuntoihin. Kalliolohkot liikkuivat toistensa suhteen pysty- ja vaakasuunnassa. Niiden väliin jääneet murroskohdat ja heikkousvyöhykkeet kuluivat myöhemmin ehjiä kalliolohkoja syvemmälle, jolloin syntyi laaksoja. Esimerkiksi Kemijoki virtaa suuressa luode-kaakkoissuuntaisessa ruhjelaaksossa. Ruhjelaakso jatkuu kaakkoon Auttikönkäälle ja edelleen Korouomaan.

Jääkausiaika ja maaperän synty

Kallioperän synnyn jälkeen alueen geologisessa historiassa on miljoonien vuosien aukko ennen kuin jääkauden aikaiset kerrostumat syntyivät. Alue on ollut suurimman osan ajasta kuivaa maata. Eroosio on voittanut kerrostumisen ja monin paikoin kallion pintaosat ovat olleet syvälle rapautuneita. Keski-Lapissa tavataan edelleen suojaisissa paikoissa jäänteitä tästä rapautuneesta kalliosta. Rovaniemellä rapakalliota ei ole tavattu.

Viimeisen runsaan kahden miljoonan vuoden aikana pohjoisin Suomi peittyi useaan kertaan jääkautisten mannerjäätiköiden alle. Jääkausiaikaan kuului kylmien jääkausien eli glasiaatioiden ja lämpimien välivaiheiden eli interglasiaalikausien vuorottelu. Montako kertaa mannerjäätikkö peitti Rovaniemen alueen, ei ole vielä tiedossa, vaikka alue on yksi parhaimmin tutkittu maailmassa (Hirvas 1991). Se johtuu siitä, että vanhojen jääkausien aikaisia kerrostumia on säilynyt hyvin harvoin. Uusi mannerjäätikkö kulutti vanhemmat kerrostumat pois lähes kaikkialta. Viimeinen jääkausi alkoi noin 115 000 vuotta sitten. Noin 10 000 – 11 000 vuotta siiten mannerjää suli Pohjois-Suomesta (Johansson ja Kujansuu 2005). Jääkauden aikana oli myös ilmastollisesti suotuisampia välivaiheita, interstadiaaleja, jolloin jäätiköt vetäytyivät vuoristoon. Rovaniemen Permantokoskelta voimalaitostöissä vuonna 1960 löytynyt kahden moreenipatjan välinen turvekerros ajoitettiin 35 000 vuoden ikäiseksi (Korpela 1967 ja 1977). Se kertoo siitä, että alue oli silloin jäätöntä. Turpeen sisältämät siitepölyt kuvastavat ilmaston olleen viileää. Kasvillisuus oli koivuvaltaista, kuten nykyisin on pohjoisimmassa Lapissa.

Mannerjäätikkö virtasi viimeisessä vaiheessaan lännestä itään. Virratessaan se kulutti ja ruhjoi alla olevaa kallioperää ja aiemmin kerrostuneita maalajeja. Jäätikön mukana aines kulkeutui ja sekoittui ennen jäätiköitymistä syntyneen maa-aineksen kanssa. Mannerjään sulaessa siitä syntyi moreenia, joka on lajittumatonta ja sisältää sekaisin eri raekokoa olevaa ainesta isoista lohkareista aina hienorakeiseen savekseen asti. Suurin osa Rovaniemen itäosan jääkautisista kerrostumista on jäätikön pohjalla syntynyttä pohjamoreenia, joka esiintyy kallioperän päällä melko yhtenäisenä, loivasti aaltoilevana tai kumpuilevana peitteenä. Moreenipeitteen paksuus vaihtelee alle metristä yli kymmeneen metriin. Paksuimmillaan se on tasaisilla alueilla, painanteissa ja kohoumien alarinteillä. Kohoumien ylärinteillä ja vaarojen lakialueilla moreenipeite on yleensä ohut.

Jäätikön pohjamoreenista kasaamia pitkänomaisia selänteitä kutsutaan drumliineiksi. Ne vaihtelevat pituudeltaan sadasta metristä useaan kilometriin ja niiden korkeus muutamasta metristä useaan kymmeneen metriin. Drumliinit esiintyvät parvina, jossa saattaa olla satoja, jopa tuhansia samansuuntaisia yksittäisiä selänteitä. Ne ovat suuntautuneet jäätikön virtaussuunnan suuntaisesti. Drumliineja esiintyy jäätikön kielekevirtausten alueilla, missä  jäätikkö kulutti voimakkaasti alla olevaa maankamaraa ja kerrosti runsaasti moreenia. Alueilla, missä jäätikön tiedetään liikkuneen hitaasti tai seisseen paikallaan, drumliineita ei juuri muodostunut. Drumliinien on todettu kerrostuneen virtaavan jäätikön alla olleen sopivan ytimen, kuten esimerkiksi kalliokohouman taakse jäätikön paineen hellittäessä. Jäätikön liikkuessa syntyi vähitellen liikkeen suuntainen selänne, joka kasvoi jäätikön virtausnopeuden ja siihen kuluneen ajan seurauksena. Kumpukivalojen eteläpuolella olevat drumliinit kuuluvat osana Posion – Kuusamon laajaan drumliinikenttään, jossa on arvioitu olevan noin 4 000 drumliiniselännettä. Drumliineissa moreeniaines on useimmiten melko heikosti vettä läpäisevää, mikä näkyy kasvillisuudessa tuoreina kangasmetsinä. Siellä kuusi on valtapuulajina. Moreenin sisältämä hienorakeinen aines on luonut mahdollisuuden myös vaaraviljelyyn ja asutuksen keskittymiseen hallalta suojaisille ylärinteille ja lakialueille.

Jäätikön pinnalla kulkeutuneesta kiviaineksesta kerrostui jään sulaessa ablaatiomoreenia. Kun kiviainesta rikastui jäätikön halkeamiin, railoihin tai sen reunan eteen, ablaatiomoreenista kasaantui moreenikumpuja. Kaihuanvaaran pohjoispuolelta alkavat moreenikummut kuuluvat osana Kemijärvelle ulottuvaa kumpumoreenimuodostumaa. Se käsittää erilaisista moreenikummuista ja -selänteistä muodostuneen alueen, jossa moreeniaines on synnyltään ablaatiomoreenia tai pohjamoreenia. Pohjamoreenista syntynyt kumpumoreeni on usein jäätikön pohjalla oleviin railoihin tai halkeamiin altapäin puristunutta ainesta.

Kumpumoreenialueella vuorottelevat jäätikön liikesuuntaan nähden pitkittäiset tai poikittaiset selänteet sekä suuntautumattomat kummut. Yhdensuuntaisten selänteiden ollessa vallalla maastoon syntyy verkkomainen kuvioitus, jota korostavat selänteiden kanssa samansuuntaiset lammet ja soistuneet painanteet. Mannerjään liikesuuntaan nähden poikittaisia moreeniselänteitä kutsutaan juomumoreeneiksi (Sarala 2005). Juomumoreenit ovat lyhyitä ja toisinaan mutkittelevia selänteitä, joiden korkeus on 5 – 15 metriä, leveys 100 – 150 metriä ja pituus sadasta metristä aina kilometriin. Juomumoreenien aines muistuttaa ominaisuuksiltaan pohjamoreenia. Pinnaltaan ne ovat kivisiä ja lohkareisia. Juomumoreeniselänteiden selvä suuntaus poikittain jäätikön sulamisvaiheen aikaista virtaussuuntaa vastaan tukee käsitystä, että ne syntyivät jäätiköitymisen loppuvaiheessa. Kasvillisuudeltaan kumpumoreenialueet eroavat harvoin pohjamoreenialueista. Jos niiden moreeniaines on poikkeuksellisen karkearakeista tai sen joukossa on runsaasti vettä läpäiseviä soraisia ja hiekkaisia välikerroksia, kasvavat ne kuivaa kangasmetsää, jossa mänty on valtapuulajina.

Jäätikön sulamisvesitoiminta

Mannerjään sulamisvaiheen aikana jäätikön alla, sisällä ja päällä virranneet sulamisvedet kerrostivat jäätikköjokikerrostumia. Niistä tunnetuin on harju. Muita jäätikköjokikerrostumia ovat delta ja laaksontäyte. Tyypillinen harju on ympäröivän maaston yläpuolelle kohoava jyrkkärinteinen ja usein teräväharjainen kaareileva selänne, jonka korkeus on 10 – 30 m. Harjuselänteet liittyvät yhteen ja muodostavat satojen kilometrien pituisia loivasti mut-kittelevia harjujaksoja. Rovaniemen itäosassa huomattavin harjujakso kulkee Jokkavaarasta Kemijokilaaksoa seuraten itäkaakkoon Auttiin ja edelleen Korouomaan (Saarnisto 1996). Jäätikköjoen synnyttämiin maaperämuotoihin kuuluu harjujen ja muiden kasaantumismuotojen ohella myös kulutusmuotoja, kuten kallioon asti kuluneita kuruja ja uomia. Syntyikö jäätikköjokitunnelissa harjuselänne vai sulamisvesien kuluttama uoma riippui siitä, oliko siellä kasaantuminen vaiko kulutustoiminta vallalla. Siihen vaikutti tunnelin pohjan vietto ja siinä virranneen sulamisveden virtausnopeus ja sen aineksen kuljetusvoima. Varsinkin kohoumien kohdalla sulamisvedet etupäässä kuluttivat aiempia kerrostumia pois paljastaen tai repien auki kallion pintaa. Jos alla oleva kallio oli valmiiksi rikkonainen, virtaava sulamisvesi saattoi varsin lyhyessä ajassa kuluttaa huomattavia kulutusmuotoja, kuten Auttiköngäs ja sen itäpuolella oleva Korouoman kanjoni. Harjujen sisältämä maa-aines on lajittunutta. Se sisältää sulamisvesivirran puhtaaksi pesemää hiekkaa, hietaa, soraa tai kiviä. Kivet ovat usein selvästi pyöristyneitä. Tyypillistä on myös virtaavan veden aiheuttama kerroksellisuus. Rakennusaineksen hankinnan kannalta ne ovat huomattava luonnonvara. Niiden merkittävyyttä lisää vielä siinä olevat runsaat pohjavesivarastot. Harjut ovat myös hyviä rakennuspohjia.

Maankohoaminen ja Itämeren vaiheet

Perämeren kohdalla mannerjäätikkö oli noin 2,6 kilometriä paksu. Sen aiheuttama painuma maankuoreen oli kilometrin luokkaa. Mannerjäätikön sulaminen käynnisti maankohoamisen, josta merkittävin osa tapahtui jäätikön vielä peittäessä Lappia. Maankohoamista on voitu mitata vasta jäätikön sulamisen jälkeen, jolloin ylimmät muinaisrannat syntyivät. Niitä ajoittamalla on voitu laatia rannansiirtymiskäyrä, josta näkyy rantaviivan korkeus nykyisen merenpinnan yläpuolella menneinä vuosituhansina. Rannasiirtymiskäyrältä voidaan havaita, että Rovaniemen alueella maa on noussut jääkauden jälkeen noin 210 metriä. Aikavälillä 10 200 – 9 300 vuotta sitten se nousi kiivaimmin, yli 10 metriä 100 vuodessa. Sen jälkeen se vähitellen hidastui seuraavien vuosituhansien aikana. Nykyisin maankohoaminen on Rovaniemen itäosassa noin 60 cm sadassa vuodessa. Koska maankohoaminen jääkauden jälkeisenä aikana moninkertainen nykyaikaan verrattuna, myös maisema muuttui nopeasti uusien alueiden paljastuessa veden alta.

Kun mannerjäätikön reuna perääntyi Rovaniemen itäosista noin 10 300 – 10 400 vuotta sitten, oli Itämeren allas patoutunut valtamerenpinnan yläpuolelle makeavetiseksi järveksi. Tätä Itämeren muinaisvaihetta kutsutaan Ancylusjärveksi. Lapin eteläosa oli lähes kokonaan Ancylusjärven vesien peitossa. Vain korkeimmat vaaranlaet olivat saarina. Rovaniemen itäosassa Ancylusjärven ylimmät rantamerkit ovat 210 – 212 m nykyisen merenpinnan yläpuolella. Sen yläpuolella olevat alueet olivat huuhtoutumattomia eli vedenkoskemattomia alueita. Laajimmat vedenkoskemattomat alueet sijaitsevat Pekkalasta ja Pirttikoskelta pohjoiseen Iso Sunaksen ympäristössä (laki 358 m merenp.) sekä Vanttauskoskelta etelään Kumpukivalojen alueella. Sen korkein laki, Hyypiökivalo, yltää 362 m korkeuteen. Kaihuanvaara (laki 360 m merenp.) oli jäätikön sulettua noin 8 km pitkä saari, joka kohosi 150 metriä vedenpinnan yläpuolelle. Ylin ranta näkyy monien vaarojen rinteillä huuhtoutuneina kallioina, rantakivikoina ja rantavalleina. Esimerkiksi Tennilän pohjoispuolella olevien Tennivaaran ja Karhuvaaran rinteillä sekä Auttin kylän lounaispuolella, Pietarinvaaran rinteellä on avokallioita, jotka ovat  Ancylusjärven ylimmän rannan tasossa. Auttikönkään retkeilypolun varrella oleva Könkäänvaaran kallioinen laki on myös Ancylusjärven muinainen ranta. Koska sen korkeus on 196 metriä, se ei yllä aivan ylimmän rannan tasoon. Könkäänvaara pilkisti vedenpinnan yläpuolelle kallioisena karina vasta noin 200 vuotta myöhemmin eli noin 10 100 vuotta sitten.

Litorinameri seurasi Ancylusjärveä Itämeren jääkaudenjälkeisessä kehityksessä. Se syntyi 9 000 vuotta sitten, kun suolaista valtameren vettä alkoi virrata Tanskan salmien kautta Itämeren altaaseen. Kemijokilaaksoon suolainen vesi pääsi tunkeutumaan vasta noin 7 800 vuotta sitten, mikä on samalla Litorinameren alku Peräpohjolassa. Ylin Litorinameren rannantaso on Rovaniemen itäosassa on 90 m korkeudella.  Sen alapuolella olevia maa-alueita on Kemijokilaaksossa vain Vanttauskosken länsipuolella Kemijoen laakson pohjalla. Litorinameren alkuvaiheessa Kemijoen laakso oli vuonomainen meren lahti, joka jatkui  Vanttauskoskelle asti. Litorinameren ylin ranta ei ole maastossa erottuva muinaisranta kuten Ancylusrannat, vaan meren ylin taso on määritetty maaperäkairauksissa otetuista maanäytteistä.  Litorinameren piiriin kuuluneiden järvialtaiden pohjakerrostumissa esiintyy suolaisen veden piikuoristen leviä.

Maankohoaminen on ollut mannerjäätikön peräytymisen jälkeen tärkein tekijä maiseman muokkaaja. Sen tuloksena Kemijokilaakso alkoi vähitellen kohota veden alta. Maan noustessa merenranta väistyi jokilaaksoa pitkin länteen ja paikalle syntyi Kemijoki. Joessa virtaava vesi kulutti alustaansa syvemmäksi, kunnes se saavutti kovan pohjan eli kallion tai runsaslohkareisen moreenin. Näin kehittyi Kemijoen portaittainen pituusprofiili maankohoamisen ja jokieroosion seurauksena. Profiilin jyrkimpiin kallioisiin kohtiin syntyi koskia. Jokiuoman loivissa osissa virtaavan veden kulutus ja kerrostaminen ovat edelleen käynnissä. Vyöryvät jokitörmät, mellat, ovat tästä osoituksena mm. Kemijokivarren Viirinkylässä. Rannansiirtymisen kulku Perämeren pohjoispuolella on esitetty kuvan x rannansiirtymiskäyrällä ja Kemijoen nykyinen pituusprofiili koskineen kuvassa y (Saarnisto 1996 ja 2005). Näiden kahden käyrän avulla on mahdollista arvioida, milloin Kemijoen kosket ovat syntyneet. Arvioinnissa on huomioitu, että maankohoaminen jokilaakson alaosassa oli nopeampaa kuin yläosassa ja paksujen maapeitteiden alueella jokiuoma ei välttämättä kulunut välittömästi kovaan pohjaan, kun alue kohosi vedenpinnan yläpuolelle.

Kemijoen koskien synty voidaan arvoida tapahtuneen seuraavasti: Kemijärvi, jonka luonnontilainen korkeus oli 147 m merenpinnasta, muodostui itsenäiseksi järveksi noin 9 700 vuotta sitten. Näin alkoi Kemijoen 230 km pitkän alajuoksun kehitys. Juukoski, Seitenoikea ym. kosket, jotka hävisivät Seitakorvan patoaltaan alle, syntyivät 9 600–9 500 vuotta sitten. Noin 20 km alavirtaan oleva Pirttikoski syntyi 8 300–8 100 vuotta sitten. Noin 7 600–7 400 vuotta sitten Kemijoen suulle syntyi Vanttauskoski. Sen alapuolella Kemijoen laakso jatkui Litorinameren lahtena (Saarnisto 2005).

Joet ovat kasvaneet pituutta, ja niiden uomat ovat saavuttaneet nykyisen asunsa tuhansien vuosien aikana jokien oman kuluttavan ja kasaavan toiminnan tuloksena. Jokiuoman loivissa osissa virtaavan veden kulutus ja kerrostaminen ovat edelleen käynnissä, mikä näkyy vyöryvinä jokitörminä. Niitä on esimerkiksi Viirinkylän kohdalla, missä yli 40 metriä korkea jokitörmä pysyy osittain kasvittomana, sillä jäät ja keväiset tulvavedet syövät törmien alaosia. Syväojankankaan läpi kulkee myös 25 – 30 metriä syvä Laitamaanoja, joka on jääkauden jälkeen kuluttanut uomansa syvälle hiekkaiseen maaperään.

Kasvillisuus leviää alueelle

Jäätikön sulettua kuivalla maalla oleva kasvillisuus oli aluksi niukkaa, ja sara- ja heinäkasvit olivat vallitsevia. Jäätikön reunan vetäydyttyä kauemmaksi länteen kylmässä ilmastossa kasvavien kasvien tilalle tulivat ensin puistomaiset koivikot ja myöhemmin koivumetsät, jotka levittäytyivät etelästä Rovaniemelle. Noin 9 500 vuotta sitten mänty alkoi syrjäyttää koivua. Samoihin aikoihin myös harmaaleppä ja haapa levisivät alueelle. Jääkauden jälkeisen lämpimän ilmastovaiheen aikana, noin 7 000 – 4 000 vuotta sitten, keskilämpötila oli noin kaksi astetta nykyistä lämpimämpi. Etelä-Lappiin levisi vaateliaita vesikasveja kuten Osmankäämi, joiden nykyinen esiintymisalue on etelämpänä. Kuusi levisi idästä ja yleistyi Rovaniemen alueella vasta noin 4 000 vuotta sitten. Lämpövaihetta seurannut ilmaston viileneminen ja kosteuden lisääntyminen johtivat ravinteiden lisääntyneeseen huuhtoutumiseen ja maaperän happamoitumiseen.

Soiden kehitys alkoi maaston kohottua vedenpinnan yläpuolelle. Maaston painanteissa ja vesien vaivaamilla alueilla kuolleet kasvinjäänteet alkoivat kerrostua ja maatua jolloin syntyi turvetta. Suot ovat syntyneet joko metsämaan soistumisena tai vesistön umpeenkasvun seurauksena, jolloin rannalta laajeneva turvelautta ja pohjaan vajoava järvimuta täyttivät vähitellen vesialtaan. Rovaniemen itäosan suot ovat vaihtelevasta pinnanmuodostuksesta johtuen varsin pieniä aapasoita, jotka ovat keskiosastaan puuttomia avosoita ja suojuottien välityksellä yhteydessä toisiinsa.

Kirjallisuutta

Hirvas, Heikki 1991. Pleistocene stratigraphy of Finnish Lapland. Geological Survey of Finland, Bulletin 354. 123 s.
Johansson, Peter 1998. Sallan jääjärvi ja mannerjään häviäminen Kemijoen yläjuoksulla. Raito 16 (2), 4-8.
Johansson, Peter (toim.); Kujansuu, Raimo (toim.); Eriksson, Brita; Grönlund, Tuulikki; Kejonen, Aimo; Maunu, Matti; Mäkinen, Kalevi; Saarnisto, Matti; Virtanen, Kimmo; Väisänen, Ulpu 2005. Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys. Summary: Quaternary deposits of northern Finland – explanation to the maps of Quaternary deposits 1:400 000. Espoo: Geologian tukimuskeskus. 236 p.
Korpela, Kauko 1969. Die Weichsel-Eiszeit und ihr Interstadial in Peräpohjola (nördliches Nordfinnland) im Licht von sub-moränen Sedimenten. Annales Academiae Scientiarum Fennicae A III. 108 s.
Korpela, Kauko 1977. Der fluss Kemijoki früher und jetzt. Turun yliopiston maaperägeologian osaston julkaisuja 28. 22 s.
Lehtinen, Martti (toim.), Nurmi, Pekka (toim.) & Rämö, Tapani (toim.) 1998. Suomen kallioperä 3000 vuosimiljoonaa. Helsinki: Suomen geologinen seura. 375 s.
Saarnisto, Matti 1992. The postglacial history of Kemijoki. Teoksessa: Kauranne, K. (toim.) Glacial stratigraphy, engineering geology and earth construction. Geological Survey of Finland, Special Paper 15, 151–159.
Saarnisto, Matti 1996. Rovaniemen luonnonmaiseman synty. Julkaisussa: (toim. Rovaniemen historiatoimikunta) Rovaniemen historia vuoteen 1721: kotatulilta savupirtin suojaan. Rovaniemen kaupunki, Rovaniemen maalaiskunta ja Rovaniemen seurakunta. Jyväskylä: Gummerus, 11–33.
Saarnisto, Matti 2005. Rannansiirtyminen ja maankohoaminen; Itämeren vaiheet ja jokien kehitys. Teoksessa: Johansson, Peter (toim.) ja Kujansuu, Raimo (toim.), Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys. Summary: Quaternary deposits of northern Finland – explanation to the maps of Quaternary deposits 1:400 000. Espoo: Geologian tukimuskeskus. 236 s.
Sarala, Pertti  2005. Weichselian stratigraphy, geomorphology and glacial dynamics in southern Finnish Lapland. Bulletin of the Geological Society of Finland 77, 71-104.

(Takaisin historiateoksen sisällysluetteloon)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: