Sääskilahti, Pentti: Helpin Eemeli

Pekka Eemeli Määttä (Helpin Eemeli) loi itselleen ja jälkeläisilleen merkittävän elämänuran Pekkalan Helpissä. Hänen isovanhempansa Pekka Pekanpoika Määttä (s. 3.4.1819) ja vaimonsa Anna Kreeta Pekantytär Luukkonen (s. 26.7. 1817) olivat muuttaneet Kitkajärven Vasaraperältä Pekkalan Kaihualle v.1847.

Tuohon aikaan ihmiset tekivät asentopaikkansa hyvien kalavesien äärelle. Yleensä pidettiin yhtä tai kahta lehmää, koska peltoja ei juuri ollut ja heinien saaminen jänkien reunamilta oli työlästä.

Pekka Eemeli syntyi 2.3.1874 Johan Petter Määtän (14.8.1849 – 1.4. 1925) ja ämmi Elsa Karoliina Säkkisen (24.5.1846 – 4.6. 1897) toisena lapsena 12.3. 1874. Pekka Eemeli sai kutsumanimen toisesta etunimestään. Niinpä häntä alettiin puhutella Kemihaaran kylässä yleisesti Helpin Eemeliksi. Suomi oli tuolloin Venäjän keisarikunnan alainen suuriruhtinaskunta. Venäjällä oli päätetty, että jokainen asevelvollisuusikäinen joutuisi arvontaan, joista joka kymmenes arpa’ voittaa’ palveluksen Venäjän armeijassa! Tämä ’onnenpotku’ osui, kuinkas muuten, Eemelin kohdalle.

Eemeli Määttä (Helpin Eemeli)

Rakuuna Määttä.

Tiedossa ei ole mitenkä päin miehen hymiö oli, kun lähtö oli taattu Lappeenrantaan Suomen rakuunarykmenttiin. Rykmentti oli perustettu vuonna 1889 keisarillisella asetuksella vuoden 1878 asevelvollisuuslain nojalla. (http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/heihoplaa/sivut/Historiaa-osa1.html). Eemelin kolmen vuoden palvelusajalta (1.11.1896 – 31.10.1899) ovat muistona lomalitterat leimoineen ja sinetteineen, joita myönnettiin ruhtinaallisesti 1/per vuosi.

Rakuuna määttä -lomalippu-net

 

Palveluksensa päätteeksi Helpin Eemeli sai 1.10. 1899 mainetodistuksen, jossa Suomen Rakuunarykmentin päällikkö ratsumestari Emil Grönlund mielihyvällä todistaa, että Suomen rakuunarykmentin toisen eskadroonan rakuuna Pekka Määttä ”… on koko palvelusaikansa 1:stä päivästä marraskuuta vuonna 1896 käyttänyt itsensä mallikelpoisesti niin raittiuden kun myös muun suhteen, ja aina innolla sekä ahkeruudella täyttänyt kaikki tehtävänsä.”

Rakuuna määttä - todistus-net

Palveluksen jälkeen ja maailmaa nähtyään Eemeli palasi Pekkalaan ja kylvi peltoonsa heinänsiemeniä. Siitä tuli suuri hämmästyksen aihe isäntien keskuudessa. Kuinka jollakin on varaa haaskata peltonsa heinänsiemenille. Pellothan kuuluvat viljalle sekä juurikasveille. Eemeli kuitenkin piti päänsä ja harjoitti maanviljelystä vaimojensa Greeta Emilia Nurmelan (3.9.1877 -28.10.1909) ja Maria Erika Nevalan ( 15.8 1879 – 7.1.1976) kanssa. Eemelin ensimmäinen vaimo Greeta Emilia kuoli jo 32 vuoden iässä vuonna 1909. Tästä meni noin 1.5 vuotta, kunnes Eemeli avioitui toisen puolisonsa Maria Eriika Nevalan kanssa. Toinen vaimo oli lähietäisyydeltä Helpin tilasta: hän asui toisella puolen Kemijokea Jussilan tilalla. Maria muisteli myöhemmin, kuinka peltoja raivattiin ja suuria kuusia poltettiin maanviljelyksien tieltä. Niitä alettiin kutsua Kaiska-pelloiksi.

Avioliiton solmimisvuonna 1911 Eemeli oli jo saanut näkyvää tunnustusta, koska Lappeenrannan tuomisina oli lukemisen lisäksi kirjoitustaito. Pekka Eemeli Määttä oli hyvin maahenkinen mies ja oli perustamassa maamiesseuraa, sonnijalostamoa ja myöhemmin Kaihuan sonniosuuskuntaa. Hänellä oli myös monia muitakin luottamustoimia. Eipä ollut ihmekään Eemelin luottamustoimien runsaus. Pekkalaan perustettiin 1915 sonniosuuskunta, missä hän toimi myöhemmin puheenjohtajana. Tärkeän siitä teki tuohon aikaan vallalla ollut kaikkien alojen kohentaminen, niin myös maidontuotannon. Lehmiä jalostettiin, hyviä sonneja piti löytää sisäsiittoisuuden poistamiseksi sekä lypsykarjan nostamiseksi mahdollisimman hyviin tuloksiin. Tästä on muistona hyvin säilyneen kantakirjakortin lisäksi maidontuotantotaulukoita. Eemelillä oli hyvätuottoinen Lumikki lehmä, minkä kantakirjapaperit vuodelta 1919 ovat vielä tallella.

Pekkalassa oli muitakin mahtimiehiä, ainakin Nikkilän Helmeri sekä Kaihuan Pekka, joten kaikki vastuulliset toimet eivät laskeutuneet Eemelin harteille. Kuitenkin niitä riitti, koska aika oli järjestöjen perustamiseen otollista. Hän otti vastuun kylän kansakoulusta toimien koulun johtokunnan puheenjohtajana ja toimi maalaisliiton Pekkalan paikallisosastossa. Metsähallituksen metsänvartijana hän hommasi pienten tilallisten leimikoita yhteen kaupantekoa varten myyden niitä valtion laskuun.

Vuonna 1925 aika oli kypsä perustaa puimakoneosuuskunta kylälle. Puima- ja sonniosuuskunnat olivat merkittävia, kun maamiesseura alkoi voimallisesti nostaa päätään Pekkalan kylällä. Vielä mainittavaa edustamista toi osuuskaupan hallintoneuvoston jäsenyys sekä käräjien lautamiespaikka Rovaniemen käräjillä.

Eemelin viimeisistä vuosista utelin pojanpojalta Tapanilta:” Äiji oli hyvin jämerä mies. Kerranki tuli 7-8 kärryllistä mustalaisia, joista moni meni suoraan ruokakomeroon. Äiji haki pitkävartisen leipälapion pyörähdellen hetken pirtinlattialla. Kohta kuului pihalta vain maiskautuksia miesten käskiessä hevosiaan tavallista ripeämpään lähtöön.”

Kysymykseen millainen teillä oli karjatilanne Eemelin viimeisinä vuosina Tapani vastasi:

”Aivan kuten useassa muussakin talossa, hevonen, puolikymmentä lehmää, kymmenkunta lammasta ja kanoja saman verran ja kukko. Lisäksi meillä oli sikalakin, vaikka vain yhtä sikaa pidettiin sekä tietysti pakolliset kissa ja koira. Karjakeittiöstä meni ovi saunaan, navetanpuolelta sikalaan. Viljelyspuolta edustivat ruis, ohra, peruna ynnä ryytimaa. Eläimille viljeltiin heinän lisäksi turnipsia.” Eemelin pojat Eino ja Matti ostivat myllyn 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa Väinö Heleniukselta. Eemelin, joka oli jämerä ja osallistuva mies, maallinen taival päättyi vuonna 1953. Mylly paloi samana vuonna.

Tämä aikakausi oli suurta muutosten aikaa Kemijokivarressa. Rautatie Kemi – Rovaniemi valmistui vuonna 1909, oma kätilö saatiin vuonna 1915. Vuonna 1920 Kaihuanjoki oli käännetty uiton takia alemmas, kiertokoulu loppui 1925. Kaihuan kalanviljelyslaitos rakennettiin vuonna 1926 ja otettiin käyttöön vuonna 1927. ”Ala-Kemijoen uittosääntö 30.9.1921 edellytti Kemijoen Uittoyhdistykseltä kalanviljelylaitoksen perustamista Kemijoen lohikannan säilyttämiseksi. Laitoksen rakentaminen alkoi 1926 ja varsinainen toiminta syksyllä 1927. Lohen ohella kasvatettiin 1930-luvulta lähtien siikaa, josta tuli pääasiallinen istutuskala sen jälkeen, kun voimalaitosrakentaminen esti lohennousun. Lapin sota keskeytti laitoksen toiminnan, mutta 1946 toiminta jatkui samalle paikalle uudelleenrakennetuissa rakennuksissa. Vesioikeuden päätös ylivuotisen kuorellisen havupuutavaran uittamisesta 1960-luvun lopulla toi mukanaan siian ja harjuksen poikasten istutusvelvoitteen. Kolme luonnonravintolammikkoa valmistui 1971 ja istutustoimintaa tehostettiin 1973. V. 1989 uittoyhdistyksen hallitus päätti ostaa velvoiteistutuksiin tarvittavat kalanpoikaset jatkossa yksityisiltä kalankasvattajilta, mikä johti laitoksen toiminnan päättymiseen seuraavana vuonna. Kaihuan kalanviljelyslaitosta hoiti kalastusmestari Kemijoen Uittoyhdistyksen johdon alaisena ja Maataloushallituksen kalatalousosaston (vuodesta 1970 Maa- ja metsätalousministeriön kalastus- ja metsästysosaston) valvonnassa.” (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action;jsessionid=74CE871932BF9F4E909F61C11E31D909?kuvailuTaso=AM&avain=5714.KA).

Maantie Pekkalaan oli valmistunut jo aikaisemmin vuonna 1924. Koko talonväki lähti katsomaan, kun Helppi Aapo ajoi ensimmäisiä kertoja pienen linja-auton näköistä piiliään, jossa oli kuttaperkka ikkunat. Viirin hautausmaa kerittiin vihkiä 16 vuotta ennen kuin Eemelin aika tuli muuttaa sinne. Tämän säntillisen jämptin miehen sarka tuli niitetyksi 1953, jolloin hän nukkui ikiuneen. Perikunta jatkoi Eemelin tekemää työtä. Tilanpitoa jatkoi hänen kymmenes lapsensa Eino Määttä (s.16.7. 1919).

Eemelin arkiston kuvan ja tiedot antoi Helpin talon nykyinen asuja, Einon poika Pekka Määttä (s.1951).

Mainokset

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: