Saunavaara, Toivo: Muisteluja lapsuudesta

En tietenkään voi sanoa, mikä on ensimmäinen asia jonka muistan. Mutta luulen, että yksi vanhimpia on se, kun oli talvi ja isä tuli metsästä tai muista ulkotöistä, parta jäässä ja kuinka hän käsin sulatteli jääpuikkoja parrastaan. Tai se kun äiti ja isä nukkuivat talven aikaan keittiössä, ja minä pikkusängyssä siinä vieressä. Kun öljyamppu sammutettiin, alkoi minua pelottaa, kun jäähtyvä hella piti omituisiä vinkuvia ääniä. Mutta pelko katosi, kun äiti antoi kätensä sängyn varpojen raosta ja luettiin iltarukous.

Ensimmäinen muistikuva, jonka varmasti pystyy ajoittamaan on Niemen Ainun hautajaiset.  Niemen Ainu oli enoni, Juho (Jussi) Määtän vaimo, Aina Elisabet, omaa sukua Puuronen.  Ainu kuoli maaliskuussa 1937.  Hautajaisista muistan, että arkku oli avoinna pihalla ja tyttäret, Bertta, Olga ja Elisi itkivät arkun äärellä.  Kevät oli jo niin pitkällä, että portaitten edessä oli jo sulaa ja vesilätäkkö, johon Veikko lankesi ja sotki vaatteensa.  Ja kun minä istuin isän sylissä niin puseron taskuun paloi reikä isän tupakasta.

Hautajaisista kotiin tullessa Määtän ja Laineen rajaveräjällä ruuna päästi pitkän pierun. Veikko nuuhki ilmaa ja sanoi ”sepä haisee niinku Artun Hiinun voi”, sekös äitiä ja isää nauratti.

Samoja aikoja lienee ollut sekin, kun en uskaltanut mennä maitokamariin, koska siellä on karhu. Väitin kiven kovaan, että se ajoi minua takaa niin, että kiersimme separaattoria ympäri. Karhu oli vielä pentu, olimme saman kokoisia kun se seisoi kahdella jalalla. Minulle selitettiin, että ei siellä ole karhua vaan olet nähnyt unta.

Ennen puhuttiin kurikkavuosista, ajasta kun lapsi alkaa liikkumaan ja kompastelee, lyö päänsä johonkin tai kiikkuu ja putoilee alas.  Yksi muisto minun kurikkavuodelta näkyy vielä arpena otsassa, kun Veikon kanssa juostiin ympäri pirttiä ja lattialla sattui olemaan kintas, johon kompastin ja löin pääni sängyn jalkaan. Muistan kuinka näytin haavaa kaikille ja sanoin, että siitä tuli litra verta.

Olga-siskon kanssa olemme olleet hyvin läheisiä ystäviä ja kavereita läpi koko elämän, vaikka ensimmäiset muistot ei kovin hyvää luvanneet. Olga paistoi leipiä ja minä puuhailin omissa leikeissä alusvaatteisillani. Olga alkoi osoittelemaan, että sullahan näkkyy nappula.  En tykännyt siitä ja aloinkin moksimaan nyrkeillä siskoa, mikä päättyi siihen, että hän haki vitsan ja rapsi minua paljaille kintuille ja se teki tietenkin kipeää.

Vähitellen maailmani laajentui niin, että alkoi jäädä muistiin mitä Lanssilan ikkunoista näkyi. Varsinainen Pekkalan kylä oli joen toisella puolella, jonne korkealta Lanssilan törmältä oli hyvä näkyvyys. Kun isä lähti kirkolle (Rovaniemelle)  kuvittelin, että kirkko oli uuden maantien, nykyisen vanhan Kemijärventien varressa ollut Valtteri Ingerön talo tai pikemminkin mökki, jonka pienessä navetassa oli jyrkkä pääty.   Minä katselin ikkunasta, että tuolla se isä on ja kohta tulee kotiin ja tuopi räätileipää (maustettua hiivaleipää).

Toinen muistikuva on, kun oli kova pakkanen ja ikkunain alimmat ruudut  olivat vahvassa jäässä.  Sulattelin puhaltelemalla jäähän reikiä, joista katselin kuinka jokaisen talon piipusta nousi savu. Joistakin piipuista savu nousi suoraan korkealle ja hävisi sinne, toisista savu jäi matalalle ja levittäytyi vaakatasoon kanneksi talojen päälle.  Vanhenpien veljien koulun uskontokirjassa oli kuva ja kertomus  siitä, kun Kain ja Abel menivät kedolle uhraamaan herralle.  Abelin uhrisavu nousi suoraan korkeuksiin mutta Kainin savu kiemurteli matalalla, koska hän suunnitteli veljensä surmaaminta. Niinpä päättelinkin, että muutamissa Pekkalan rannan taloissa on tehty syntiä.

Lanssilan pihan läpi meni kärrytie Niemen rannalle ( Namalikkoniemi), joka avarsi pienen pojan maailmaa, koska monet kulkijat pistäytyivät talossa.  Luulen, että ensimmäinen ohikulkija, joka on jäänyt mieleeni oli serkkuni Toivo Määttä.  Toivo oli silloin jo aikuinen mutta puhutteli aina minua kyselemällä, ”mitästä kaimale  kuuluu”. En tiennyt mitä kaima tarkoittaa mutta arvelin, ettei se ainakaan pahaa tarkoita, kun se niin nauruissaan ja ystävällisessä hengessä puhui.

Mukavat muistot on myöskin naapurin isännästä Eelis Karjalaisesta, pitkäviiksisestä hyväntuulisesta sedästä. Häneltä liikeni aina muutama sana pikkupojallekin. Niemen toista taloa asui Liisa tätini, miehensä Eevert (Vertti) Laineen kanssa. Vertti oli hiljainen ja juron oloinen, joten hän jäi minulle etäiseksi.

Siellä asui Artturi Nevala, Neva-Arttu, liki kaksimetrinen mies. Asteli vakaasti, yllään selvästi liian pitkä pusero, vain ylin nappi kiinni, eikä siinä tainnut enenpää nappeja eikä napinreikiäkään olla. Meillä oli kotona tapana mitata lasten pituuksia ja merkitä ovenpieleen. Kun metri tuli täyteen niin kehuttiin, että ”nyt se on jo Neva-Artun kans samala metrilä”. Pitkä mies oli Timos-Hanneskin, sen vuoksi luulinkin häntä Artun pojaksi.  Hannes Timonen oli Jussin vävy ja suutari ammatiltaan.  Oli Jussilla toinenkin vävy Kalle Karlbom, (Kalapuumi) jonkin asteen suutari hänkin, vaikka Hannes ei hänen taitojaan kummosina pitänytkään: ”kyllähän se nyt kumiteriin varret saapi”.

Niemen Jussi oli äitini veli ja minulle eno. Vähän myöhempinä vuosina meistä tuli hyvät kaverit, toimittelin hänelle pikku asioita. Esimerkiksi hain joka syksy nimismieheltä metsästysluvan, vaikka ei Jussi enään viimeisinä vuosina metsälle pystynytkään.  Jussilla oli tapana joskus ottaa pienet näkäräiset mutta lopetti viinanoton kokonaan, kun ikää kertyi. Kerran ohikulkiessa hän kertoi äidilleni, että hän on jättänyt viinan kokonaan.  Tästä äitini oli tietenkin hyvillään ja sanoi: ”Kun lopettaisit vielä tuon kirvauksen”, johon Jussi: ”Ei saatana, sitä miä en kyllä vielä lopeta.”

Ensimmäinen muistikuva kotieläimistä lienee se, kun maamiesseura järjesti  possun kasvatuskilpailun. Porsaat tuli yhteistilauksena ja ennenkuin meiltä joku kerkesi hakemaan oli kaikki muut jo hakeneet. Niin meille tietenkin jäi kaikkein surkein ja pienin porsas. Minulla oli pieni puuhevonen, jolla oli kärryt perässä, pojat irroittivat kärryt ja valjastivat porsaan aisojen väliin. Oli mukava katsella, kun se juoksi pirtin lattialla kärryt perässä. Siitä kaikkein pienimmästä kasvoi suurin possu ja me voitettiin se kilpailu. Possu oli syksyllä teurastettaessa painanut 139 kiloa. Opettaja Arvi Pelkonen muisteli jonkun kannelleen, että sille on syötetty vasiten hyviä ruokia. Joku oli nähnytkin, kun kaarassa oli ollut riisipuuroa ja sika oli kylläisenä nukkunut vieressä. Ensimmäinen palkinto  oli kuitenkin saatu, hopialusikka, kuinkas muuten.

Isä ja äiti olivat ensin asuneet Pikkukylässä isän kotipaikassa jossa syntyi neljä vanhinta lasta. Rakennukset muodostivat neljältä kantilta melko suljetun ja lapsille turvallisen pihapiirin. Asuinrakennus oli nykyisellä paikalla ja navettarakennus vastapäätä, väliin jäi vanha talli- ja puohirakenns, tätä vastapäätä oli uusi talli ja saunarakennus.

6 kommenttia

  1. mirja vesalainen

    Neva Arttu ja Hiinu -Fiinu olivat minun kummeja. Fiinu oli isäni Viljo Lahden täti..Kiva lukea tällaisia muisteloita

  2. Satu Hätälä

    Tosi kivaa lukemista, kiitos. Minulla on ihania lapsuuden muistoja Juotasniemestä. Kirjotinkin jo aikaisemmin kuinka kesät olivat kuumia ja talvet niin valkoisia. Vieläkin haiskahtaa nenässä savusaunan tuoksut ja niitty kukkineen ja koivuineen ja paljon paljon muuta kivaa ja vaikuttavaa sekä huoletonta. Saunavaara, Määttä, Kaihua, Puuronen ja vaikka mitä nimiä niin on minun sukulaisia. Olen Viljamin, Villen ja Kerttu Eliisin lapsen Irja Elinan tyttö Satu. Olen ystäväni avulla tehnyt sukututkimuksen äitini esipolvista mikä ylettyy tosi kauas. Kiinnostavaa.

  3. Kaarina Leskinen

    Asuimme 60-70 luvun vaihteeseen Saunavaaran naapurissa, olen edesmenneideden Helvi Liljan (o.s.Karjalainen) ja Vieno Määtän 10 lapsisen perheen nuorin tyttö. Muistan ne useat kaupat ja baarit joen toisella puolella ja lapsen miuistoihin ovat jääneet Neuvosen kaupassa ja Rinteen kahvilassa käynnit, kun sieltähän sai ainakin joskus ostaa myös karkkeja ja limsaa. Mieleen on jäänyt Rinteen kahvilan myyjän ulkonäkö, nainen, nimeä en muista.
    Lossilla liikkumisen myös muistaa, olihan sillä niin jännää ylittää joki.

    Halmekummun korkeat törmät tarjosivat huikeita laskuja talvella, vahakankailla laskettiin.
    Kesällä siellä myös paljon leikittiin, ei ollut aina varmaan kovin turvallistakaan. Kivaloilla käytiin poimimassa kaikenlaisia marjoja ja olihan niitä lehmiä, kanoja, sikoja ja hevosenkin muistan.
    Pekkalan koulussa kävin kansakoulun ja sieltä muistan Pelkosen pariskunnan ja taisi olla Aarno Selander ja tumma naisopettaja, nimeä en muista (Tuovi ehkä) ja Kaarlo Liimatainen opetti viimeiset vuodet. Pari luokkakuvaa on niistä ajoista muistona.

    Niemen Ainu on mummoni, hänen hautakivessään Viirinkankaan IV:llä hautausmaalla on etunimenä Aino. Isäni Vieno on haudattu samaan paikkaan heinäkuussa 2006. Hän palasi Riihimäeltä Rovaniemelle edellisenä vuonna, yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen, oltuaan toisessa avioliitossa Saaran kanssa. Saara kuoli Riihimäellä v. 2005 myös heinäkuussa, sairasti Parkinsonin tautia.

    Äitini Helvi, Liljaksi myös kutsuttiin, kuoli v. 7.7.2007 ja hänet on haudattu Viirin hautausmaalle, isänsä Eelis ja äitinsä Loviisan viereen. Äiti muisteli isänsä olleen hyvän laulamaan. Ukki oli kuollut samana vuonna keväällä, kun minä synnyin Vappuna 1957.
    Äitini rakasti värejä ja aloitti taulujen maalaamisen, yleensä maisemia, asuessaan Rovaniemellä.

    Mummoni Loviisa jäi yksin asumaan vanhaan taloon, jonka paikan enoni osti, kun muutimme Rovaniemelle. Olin pois muuttaessamme 13 vuotias ja en nähnyt mummoani vähään aikaan, kunnes aikuisena tapasin hänet sattumalta Seutulanharjulla (jokin lomanviettopaikka), jossa vierailimme tulevan anoppini siellä lomaillessa ja siitä lähti uudelleen meidän yhteydenpito ja vierailut Halmekummulla, sekä senkin jälkeen, kun mummo muutti Saarenkylään vanhusten asuntoon. Mummo oli harras uskovainen ja suviseuroissa Rautiosaaressa jaksoi istua päivät, kun sinne hänet vietiin, evästä ja tuoli vain mukaan.

    Paljon käytiin naapuritaloissa, Toivo Määtän talossa serkkujen luona, Laineella ja Kallungissa. Nevalan Artun talossa oltiin lapset ja vanhemmat perunannostotalkoissa ja on jäänyt mieleen, että kaikki sai jotain palkkaa, lapsetkin. Siitä on jäänyt kiva muisto.
    Ja hautajaisissahan sitä tavataan, kun setäni Toivo Määtän vaimon Elvin hautajaisissa tapasin komean rivin serkkuja pitkästä aikaa.
    Ja nykyään ent. Pekkalan, nyk. Juotaksen tuttuja tapaa myös Viirin hautausmaalla, viimeksi eilen.

  4. Timo Määttä

    Siskoni Kaarina Leskinen kirjoitti Pekkalan koulun naisopettajasta Tuovista. Sukunimi oli Lustig, näin muistelen. Monia samanlaisia kokemuksia kuin siskollakin Halmekummun ajoista, josta muutimme Viirinkankaalle kesällä 1970. Olin silloin n. 10-vuotias.

    • Helena Soini

      En voi olla liittämättä omia lapsuusmuistojani Kaarina Leskisen ja Timo Määtän isosiskona.Olen siis Vieno ja Lilja Määtän vanhin elossa olevista lapsista,Helena Annikki. Syntynyt 1949,elokuussa,Rovaniemen sairaalassa äitini kertoman mukaan.
      Ensimmäisiä muistikuviani on kun äitini pesi pikkuveljeäni Einoa, joka on syntynyt tammikuussa 1951 pienessä ammeessa.Toinen varhainen muistikuvani on tilanteesta kun äitini laittoi meidät molemmat pinnasänkyyn navettatöiden ajaksi. Sieltä katsoin kun hiiri viiletti lattialla. Me asuimme isän kotitilalla Namalikkoniemessä,navetan vintille tehdyssä huoneessa. Eteinen oli sahanpurua.Äijä asui samassa rakennuksessa,alakerrassa,hyvin pienessä huoneessa. Äiti valvoi etten saanut olla äijän kanssa kahdestaan,siinä oli jotain outoa .Melko nopeasti muutimme pois Kemijoen vastakkaiselle puolelle”Keltaiseen mökkiin”,Naarakumpuun,jossa Hellevi on syntynyt 1954. Hilkka syntyi Namalikkoniemessä,ennen muuttoa. Vanha-isä ,Eelis Karjalainen muutti meitä,hevospelillä. Se oli talvi,koska menimme jäitse yli joen.Olen ollut n.5 vuotta. .Aloitin kouluni Pekkalan koulussa,jonne äitini kanssa harjoittelimme kulkua,matkaa oli noin 2 kilometriä.Soudunsaaren irtonaista, vihaista koiraa pelkäsin ja ilkeitä poikia jotka kiusasivat koulumatkalla. Se öli aina onnen päivä kun koira ei ollutkaan räksyttämässä,tai pojat olivat vielä koulussa.Sai kulkea vapaasti. Vanhimpana lapsista sain tehtäväkseni ostaa koulumatkalla milloin mitäkin puuttuvia ruokatarvikkeita. Muistilappu oli mukana ja kirjalle otettiin jos rahaa ei ollut.Muistan että se laukullinen saattoi maksaa 1000 markkaa. Musta-Pekka lakritsin sain aina ostaa palkaksi.
      Koulun opettajia olivat Tuovi Lustig,alaluokan opettaja,Arvi Pelkonen, johtaja opettaja ,Vuopala,eiköhän ollut keskiasteen opettaja ja Aarno Selander joka tuli suoraan armeijasta,nuori,meidän tyttöjen mielestä niin komea. Kaikki oltiin ihastuneita häneen,vaikka armeijan tyyliähän hänellä oli kaikessa.Paukutteli karttakeppiäkin,mutta sai Pelkoselta nuhteita.Noin olen muistavinani.
      Tuovi oli opettajana niin äidillinen,alussa se oli juhlaa ja turvallista kun sai joskus välitunnilla kävellä hänen kanssaan ja pitää kädestä. Isokokoinen, mustatukkainen,näkyvä huulikarvoitus,lempeäsilmäinen nainen hän oli.
      Pelkonen oli niin viisas,hyvä opettaja.Erityisesti muistan hänen uskonnon tunnit. Ne Raamatun kertomukset,vedenpaisumus,Joosefin vaiheet,ym.Niitä ei voi unohtaa.Hän teki ne eläviksi.
      Kuudennelta luokalta hain Pirttikosken keskikouluun.Yksi painava syy oli se että meidän perheestä olisi alkanut taas yksi sisaruksista koulun,hävetti kovasti.
      Isämme piti tärkeänä koulutusta,hän oli muutenkin hyvä isä. Monta syvää viisautta on painunut mieleen.
      Äitimme oli lapsuuteni ajan kotiäiti,työteliäs,iloinen,laulava, lempeä äiti.Puhui aina kauniisti ”isistä” meille lapsille ja piti tärkeänä että ”isille”oli parhaat palat ateriasta,koska hän teki kovasti töitä,joko metsätöissä,uitossa tai tietöissä.
      Meillä oli aina ruokaa ,vaatteita ja lämmintä.

Trackbacks

  1. Ylä-Kemijoen historia « ylakemijoenhistoria

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: