Koivula, Antero: Muistoja Lapin evakuoinnista

Esitelmä Lahden Sotaveteraanipiirin virikepäivillä Lahdessa  2.4.2009

Arvoisat veteraanit, hyvät naiset ja miehet.

Eero Lehtonen kysyi, tulisinko pitämään esitelmää tänne virikepäiville. Sanoin tulevani mielelläni. Jos olisin kotoisin Torniojoki varresta, sanoisin: ”Jo vain.” Olen kotoisin Kemijokivarresta, 50 km Rovaniemeltä Kuusamoon päin, Lapin kauneimmasta kylästä, Viirinkylästä. Saatte kuulla kaistaleen ruohonjuuritason tietoa Lapin evakkoajalta. Minulla on evakkoajasta omakohtaisia kokemuksia. Olin tuolloin yhdeksän vuotias. Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmittiin aselepo 4.9.1944.  Saksalaisia oli n. 200 00 Lapin läänissä ja Oulun läänissä Oulujoen pohjoispuolella ja Kainuussa Hyrynsalmen paikkeille asti.

Evakuointi

Pohjois-Lapissa aloitettiin evakuointi 4.9. ja parin päivän kuluttua käsky koski koko Lappia. Evakuointi alkoi siis syyskuun alussa. Luonnollisesti käytännön toimet olivat päällimmäisinä. Ilmeisesti ajatuksissa oli, että evakkoreissulta palataan takaisin. Metsän keskellä Heikin-vaaraksi sanotulla alueella oli niittylato. Sinne vietiin huonekaluja ja tarve-esineitä. Ehkäpä ajateltiin, että niitä saatettaisiin vaurioittaa sotilaiden toimesta. Tuskinpa osattiin ajatella, että koko kylä poltettaisiin tai venäläiset tulisivat ja miehittäisivät alueen. Jostain ihmeen syystä saksalaisilta jäi lato polttamatta ja huonekalut säilyvät.

Minulla on täällä mukana Suomen Kuvalehti 18.10. 1944. Luen siitä kolme toimittaja Eila Jokelan kuvausta evakkoon lähdöstä. Eila Jokela oli kotoisin Rovaniemeltä ja oli myöhemmin Kotilieden pitkäaikainen päätoimittaja.
”Ei muuta mukaan kuin matkalaukku jokaisen käteen neuvoi perhettään agranoomi, joka puolentoista vuosikymmenen ajan oli kolunnut Lapin soita.”  ”Vai mitä voivat tuoda mukanaan ne Taka-Lapin ja Sodankylän syrjäkylien asukkaat, joiden kyliin johtavat vain kinttupolut?” ”Tai minkä verran sai uuden talouden perustaksi se äiti, joka kiireesti souti etäisen järvenselän poikki Posion tienvarteen ehtiäkseen siitä autoon? Niin – olihan äidillä venosessaan kymmenen pientä lastaan, jokaisella mukanaan yllä olevat vaateet. Kaikki muu oli jätettävä. Mutta – Lapin ainoa rikkaushan ovatkin lapset.”

Toisenlainen oli meidän lähtö. Karja, lehmät ja hevoset saattajineen lähtivät ensimmäisinä. Muutaman päivän päästä naiset, lapset ja vanhukset nousivat linja-autoihin. Me viivyimme Rovaniemellä pari vuorokautta. Saksalaiset sotilaat tarjosivat makeisia. Matkassa oli nuorelle pojalle seikkailun makua. Härkävaunussa köröteltiin Karunkiin, jonne saavuttiin iltahämärissä. Ja sitten teltan tapaiseen täisaunaan. Muistikuvaani on jäänyt ruotsalainen sotilas, joka arkailen katseli alastonta naislaumaa.  Me olimme saapuneet Ruotsiin. Makea maitovelli vähän oudoksutti. Lapin evakuointi sujui olosuhteet huomioon ottaen hyvin. Tässä vaiheessa saksalaiset auttoivat mm kuljetuksissa. Rovaniemen asemalle kasaantui tavararöykkiöitä.  Evakkotielle lähti 168 000 , Oulun läänistä 66 00 ja  Lapin läänistä  104 000, Ruotsiin 56 000. Ilmeisesti kaikki 56 000 Ruotsiin lähtijää olivat Lapin läänistä.

Byreå  ja Jämtön, 100 – 200 km Torniosta etelään.

Saavuimme Byreå – nimiseen kirkonkylään. Siellä oli vanha puurakenteinen kansakoulu ja toinen uusi rakennus. Karanteeni kesti kaksi viikkoa. Luokkahuoneissa oli kerrossängyt. Äidillä oli suolaisen nälkä. Näin tavattiin sanoa. Määräysten vastaisesti minä ryömin aidan alitse kauppaan ja sain ostettua suolasillejä. Ennen joulua pääsimme muuttamaan erään talon sivurakennukseen.Hyppäys piisi – päre – ja lyhtyjen maailmasta sähkövalon maailmaan oli varsinkin lapsille elämys. Kotikylääni oli perustettu sähköosuuskunta ja turbiini hankittu. Sota pysäytti hankkeen. Saksalaiset olivat vierittäneet turbiinin Vanttausjokeen.

Karjan sijoituspaikka oli Jämtön. Minä pääsin sinne vuoden 1945 alussa, kun siskoni tuli käymään Byreåssa Äiti ja velipoikani tulivat sinne huhtikuun lopussa. Suomalaiset nuoret naiset olivat Jämtönin poikamiehille taivaan lahja. Nuoret naiset olivat ainakin osaksi jo tuohon aikaan häipyneet Jämtönista Tukholman suuntaan. Suomalaisia miehiä oli kaatunut sodassa. Kysyntä ja tarjonta kohtasivat.

Kylästämme jäi Ruotsin reissulle kuusi naista. Meidän palvelijallamme Saimilla oli heila Suomessa. Saimi oli vaikean valinnan edessä ja hän kysyi äidiltäni, mitä hän tekee. Äiti vastasi: ” Voi hyvä ihminen, en minä tässä asiassa voi antaa neuvoa. Sinun on itse päätettävä, mitä teet.” Saimi jäi Ruotsiin.  Hän taisi kuitenkin katua päätöstään.

Talot oli poltettu

Lapin Kansasta luettiin, mitkä talot olivat jääneet polttamatta. Meidän kylästä oli jäänyt polttamatta naapuritalo Keski-Koivula ja kylän toisessa päässä oleva Alaviiri. Viirinkylässä oli viitisentoista suurta  päärakennusta, lisäksi navetat ja muut rakennukset. Komeat ovat tulen roihut olleet. Tarkkaa työtä saksalaiset olivat tehneet. Olivat polttaneet eloseipäätkin pelloilta. Viiden kilometrin päässä kylästä tiettömän taipaleen takana olevan järven rannalla oli kolme taloa. Ne oli poltettu ja saman tien järvellä, ison kiven päällä oleva kala-aitta sai komeat lähdöt.

Elämää Ruotsissa

Radiosta kuului Harmony – sistersien laulua ” Kodin kynttilät silloin kun syttyy  ….. Minä vein lehdet Björkin taloon ja sain 10 äyriä palkaksi. Kerran sain peräti 25 äyriä. Ostin Öhwallsin kaupasta viinerin. Se oli makunautinto. Seurojen talolla näytettiin elokuvia. Ruotsissa miehet hoitivat karjaa. Mitähän siitäkin tulee, kun miehet hoitavat lehmiä.  Naiset arvelivat Johanssonin veljeksien olevan melkoisia sottapyttyjä.

Maito piti lähettää meijeriin. Meidän toinen hevonen oli 27 vuotta vanha pienikokoinen Vappu-tamma, joka oli ollut oiva hevonen matkan tekoon. Se pystyi nulkaten taittamaan pitkiäkin matkoja. Veimme maitohinkkejä (maitopystöjä ) kieseillä maitolaiturille ja hoputimme Vappu-tammaa juoksuun. Vanhuuttaan se kuitenkin kompastui ja kaatui. Vappu-tamman selkä oli köyristynyt. Niinpä rauhallisella Vappu-tammalla oli mukava ratsastaa. Iän myötä samat tapahtumat palautuvat mieleen. Meillä itse kullakin ovat omat kokemuksemme. Äitini varautui kotiin paluuseen. Maitoa separoitiin ja voita kirnuttiin. Voi suolattiin riittävästi. Voita oli mukana 15 kiloa, kun alkukesästä Ruotsista Suomeen lähdettiin.

Jälleen kotona

Kemijoki virtaa kylämme kohdalla idästä länteen. Hevoset olivat kesät joen etelä-puolella Kivalossa ja lampaat pohjoispuolelle Vuoskuselässä. Meidän lampaita ei löydetty ennen Ruotsiin lähtöä. Ne olivat löytyneet, kun ensimmäiset miehet palailivat kotimaisemiin. Luonnollisesti lampaan liha oli heille maistunut. Mutta oli lampaita jäänyt muutama henkiin meille oikeille omistajille. Lamminaavalla oli säilynyt niittysauna. Siitä tuli keittiö ja uusista puista toinen huone. Vanhasta pirtin muurista saimme jonkin verran tiiliä. Olin siinä käsityksessä, että pirtin muurin täytyy olla iso. Pohdiskelin, että muuri täyttää toisen huoneen. Miten leipipelkalla saadaan laitettua leivät uuniin, kun peräseinä ottaa vastaan. Pian selvisi, kun ei ole pirttiä niin ei tarvita pirtin muuriakaan. Pienikin muuri riittää leipien paistoon. Ikkunanpokia ei ollut saatavissa. Velimieheni keksi kääntää navetan ikkunapokiksi tarkoitetut pokat pystyasentoon. Hätä keinot keksii. Navettarakennuksesta rakennettiin ensimmäisenä kesän keskiosa ja myöhemmin talli toiseen päähän rakennusta ja karjakeittiö ja sauna toiseen päähän.

Valoraketit

Saksalaisilla oli suuri ammusvarasto 30 km Rovaniemeltä Kuusamon suuntaan. Se oli räjäytetty. Jäljelle oli jäänyt valo – ja savuraketteja. Ei muta kuin naulalla reikä ammuksen juureen ja sytytyslanka reikään ja tuli lankaan. Varustauduimme ampumaan raketteja auringon pimennyksen aikana. Kuvittelimme pimeän tulevan keskellä päivää. Pikku-linnut lakkasivat laulamasta. Siinä kaikki.

Kiihkeä elämän rytmi jatkui vuosia

Sirkkelisahat soi. Tosin niitä oli vain harvassa. Aluksi pärehöylä toimi ihmisvoimalla. Päreitä tuli hitaanlaisesti, yksi päre kerrallaan. Eivät olleet pärekatotkaan suuria. Suojeluskunnan talo oli poltettu ja tontti oli vaarassa joutua valtion haltuun. Arvokas tontti saatiin keploteltua maamies-seuran ja urheiluseura Viirin Virin omistukseen. Seurojen talo rakennettiin. Tukkien ajo talkoissa oli 17 hevosta. Pärekaton naulaus oli komea näky. Kalle Eskola soitti tansseissa joten kuten kaksirivistä haitaria. Soittoa matkittiin ”Puurattaat, puurattaat.” Näytelmiä esitettiin.

Meidän poikasten tehtävänä oli kerätä kesäisin kuivia risuja. Ne paloivat kuin ruuti keittiön uunissa. Metsätieteellisen Tutkimuslaitoksen Kivalon kokeilualueen pinta-ala oli 15 000 ha. Rahaa tarvittiin. Kivalossa  istutettiin useana kesänä lapsityövoimaa käyttäen lehtikuusia. Siellä oltiin viikko. Ruuat vei kukin repussaan. Teen maku, kova leipä ja keitetyt kananmunat ovat jääneet noista ajoista pysyvästi mieleen. Ruoka maistui ja uni tukkikämpän laverilla. Kun lauantaina pääsi kotiin ja näki jokitörmältä vihreän kotikylän, oli olo kuin paratiisiin olisi päässyt.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: