Komulainen, Irma: Auttin hautausmaan historiaa

Kun kulkija osuu Auttin hautausmaalle, hän ensimmäiseksi kohtaa suuret kuuset, jotka tuntuvat peittävän oksiensa suojaan koko hautausmaan. Nämä kuuset tietäisivät kertoa, miten Auttin ja Juotasniemen isännät vuosikymmeniä sitten monet kerrat kävelivät tällä vaaralla ja päättivät, että tähän me haluamme hautausmaan. Lähelle vainajien koteja. Kuuset tietäisivät kertoa myös siitä, miten moninaisten vaiheiden jälkeen hautausmaa Juoksuvaaraan saatiin.

Yläkemijoella, jota ennen Kemihaaraksi kutsuttiin, oli jo viime vuosisadan alussa herännyt halu saada oma hautausmaa. Matka Rovaniemelle hautausmaalle oli hankala, hevoskyyti ja venematka olivat ainoat mahdolliset. Hautausmaa-asiaa alettiin ajaa 1930-luvulla seurakunnan luottamushenkilöiden kautta. Vaihtoehtoina seurakunnassa olivat Viiri, Pekkala ja Autti. Aika yleisesti ajateltiin, että yksi hautausmaa Yläkemijoen alueelle riittää, joko Viirille tai Pekkalaan. Auttin ja Juotasniemen asukkaat olivat jo pitkään ehdotelleet kruununmaalla olevaa Juoksuvaaraa hautausmaan paikaksi. He pysyivät jyrkästi vaatimustensa takana.Juoksuvaara nähtiin jo tuolloin harvinaisen hyväksi ja sopivaksi hautausmaa-alueeksi. Se oli hyvää hiekkamaata keskellä asutusta, samanaikaisesti kuitenkin erillään ja omassa rauhassaan. Harvinaisen yhdistelmän tekee mahdolliseksi sijainti Kemijokeen pistävän korkean harjumuodostelman päätteenä.

Pontevasti alkoivat Auttin ja Juotasniemen asukkaat toimia. He mm. pyysivät piirieläinlääkäriä valmiiksi tarkistamaan alueen. Kesäkuussa 1935 piirieläinlääkäri Emil Hacklin toteaakin tarkastuksensa perusteella, että ” hautausmaaksi käyttöä vastaan ei ole terveydellisessä suhteessa mitään muistuttamista.”

Rovaniemen seurakunnan kirkkovaltuusto kuitenkin hylkäsi auttilaisten ehdotuksen Juoksuvaaran alueesta toteamuksella. että ”se ajan oloon vyöryy jokeen ja tien tekokin sinne on vaikeaa”. Päätökseksi tuli rakentaa yksi hautausmaa, se Viirille.

Niinpä Auttissa päätettiin anoa lupaa suoraan valtioneuvostolta. Kyläläiset tekivät sitoumuksen hautausmaan kunnostamiseksi kruunulta lunastettavalle Rauhanlehto-nimiselle tilalle. Asiaa hoitamaan valittiin Heikki Niskala, Pekka Harju-Autti ja Urho Paavilainen. Kesäkuussa 1936 opetusministeriö ilmoitti, että Autti – Juotasniemi – Pikkukylä – kyläkunnat saavat luvan perustaa Juoksuvaaraan hautausmaan, edellyttäen, että maa-alue saadaan omistukseen, alue aidataan sekä hautausmaa säädetyllä tavalla vihitään sekä ettei sen perustamisesta tai kunnossapidosta aiheudu rasitusta Rovaniemen seurakunnalle.

Auttilaiset yrittivät kuitenkin edelleen yhteistyötä seurakunnan kanssa. Syksyllä 1937 lähetettiin kirkkovaltuustolle kirjelmä. Siinä todettiin, että opetusministeriön perustamislupa on tullut, mutta maata ei vielä ole saatu ostetuksi Metsähallitukselta. Niinpä kyläläiset ehdottivat, että seurakunta ostaisi alueen ja hautausmaa perustettaisiin yhteisvoimin, jolloin kyläläiset sitoutuisivat talkoilla tekemään kaikki työt. Oli kerätty pitkä nimilista, jossa itse kukin sitoutui tekemään talkoopäiviä tietyn määrän. Näin karttui yhteensä 280 miestyöpäivää hautausmaatalkoisiin.Perustellusti oltiin sitä mieltä, että seurakunnan tulisi muistaa myös laita-alueensa ihmisiä. Varsinkin, kun he näin työpanoksellaan tulisivat vastaan.Kirkkovaltuustossa oltiin puolesta ja vastaan. Lopputulos oli, että seurakunta ei osallistu Juoksuvaaran hautausmaan perustamiseen, mutta ei varsinaisesti vastustakaan.

Kirkkovaltuusto päätti, että rakentakoot auttilaiset itselleen hautausmaan opetusministeriön ehdoilla, kun sitä itsepäisesti vaativat. Ja hautausmaa päätettiin rakentaa.Marraskuun 14. päivänä kokoonnuttiin Juho Uusi-Auttin taloon ja perustettiin Juoksuvaaran hautausmaayhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Rovaniemen kunta Oulun läänissä.

Hyväksyttyjen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoitus on rakentaa ja ylläpitää Kemihaaran kylässä olevalla Juoksuvaara-nimisellä valtionmaalla hautausmaata siihen kuuluvine rakennuksineen.

Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa jäsenmaksuilla, lahjoituksilla, asianmukaisilla luvilla toimeenpantavilla rahankeräyksillä yms.Yhdistyksen jäseneksi pääsee jokainen täysivaltainen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluva Rovaniemen kunnan Kemihaaran kylän asukas tekemällä asiasta ilmoituksen johtokunnalle ja suorittamalla sitä varten määrätyn sisäänkirjoitusmaksun.

Jäsenten oikeutena olisi saada itselleen ja omaisilleen säädetystä maksusta lunastaa hautasija yhdistyksen omistamalta hautausmaalta. Säännöissä

määrättiin myös, että jos yhdistys lakkautetaan, omaisuus lankeaa Rovaniemen seurakunnalle ja on varat käytettävä seurakunnan tarkoituksiin, etupäässä hautausmaiden hoitoon.

Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin maanviljelijä Pekka Harju-Autti, varapuheenjohtajaksi maanviljelijä Jaakko Niskala, kirjanpitäjäksi kansakoulunopettaja Urho Paavilainen. Johtokuntaan kuuluivat myös Olli Niemelä ja Juho Uusi-Autti sekä varalta Heikki Niskala, Eelis Uusi-Autti ja Heikki Poikila. Tilintarkastajiksi valittiin maanviljelijät Pekka Posio ja Heikki Niemelä, varalta maanviljelijä Iikka Niemelä sekä kauppias Paavo Rinne. Johtokunta valtuutettiin yhdistykselle ostamaan valtion maata 2 hehtaaria Metsähallituksen määräämästä 5000 mk:n kauppahinnasta. Virallinen yhdistyksen rekisteröimispäivä on 30. joulukuuta 1937.

Yhdistyksen taloudesta päätettiin seuraavaa:

– sisäänpääsymaksu yhdistykseen 5 mk, jota ei toistaiseksi peritä perinnän hankaluuden takia

– hautasijamaksusta määrättiin, että ne, jotka ovat työpäiviä uhranneet, saavat yhdestä työpäivästä yhden hautasijan.

– ne, jotka eivät ole työpäiviä uhranneet, maksavat jäsenet 40 mk ja ei-jäsenet 75 mk.

– niille taas, jotka tekevät enemmän työpäiviä kuin perhe tarvitsee hautasijoja, päätettiin korvata 30 mk yhdeltä työpäivältä, erikseen miehelle ja hevoselle. Tämä kuitenkin huomauttaen, että korvaukset maksetaan vasta sitten, kun kaikki rakenteet tapuleineen kaikkineen on valmiina, ja siten kuin yhdistyksen varat riittävät

– haudankaivuumaksuksi määrättiin75 mk aikuiselta ja 50 mk alle 15-vuotiaalta

– mikäli jäsen itse haluaa kaivaa omaisensa haudan, hän on velvollinen maksamaan 10 mk haudankaivajalle työvälineitten vuokrasta ja hautapaikan näyttämisestä.

– kellonsoitosta päätettiin periä 20 mk.

Alkuvuodesta 1938 päästiin tositoimiin. Talkoohenki oli korkealla: oli selvää, että jokaisesta talosta oltiin asiassa matkassa ja yhteistä hanketta toteuttamassa. Oli talkoita, paljon oli mukana myös juotasniemeläisiä, pikkukyläläisia ja juujärveläisiä. Aluetta raivattiin, aitapuita parkittiin, tolppia tervattiin, roskia poltettiin. Töitä riitti kaikille, miehille, naisille, lapsille. Nuotiolla kiehui kahvi ja tuhkassa paistuivat kuoripotut makoisiksi eväiksi. Raivatuista puista isommat myytiin Kemi OY:lle, pienemmät käytettiin aitatarpeisiin. Kaukonäköisesti ei raivattu liikaa, sopivasti jätettiin kuusia kasvamaan.

Tarkoitus oli rakentaa myös kellotapuli. Sitä varten hommattiin suuria runkoja Pietarinojanahosta. Niitä oli työläs kuljettaa: se tehtiin juontamalla. Ensin hevosilla tien varteen, sitten kuorma-autolla hautausmaan kohdalle ja hevosilla taas vaaran päälle. Tapulia ei näistä puista kuitenkaan koskaan päästy tekemään, sota ehti väliin.

Syyskuussa 1938 tehtiin kauppakirjat tiemaan ostamisesta asutustilallinen Kalle Lahtelalta eli Niskalalta ja vaimoltaan Emma Niskalalta ”Uusi Lahtela”- nimisestä asutustilasta. Näin yhdistyksen talkootoiminta jatkui tienteolla. Hautausmaalle hankittiin työvälineitä ja niitä varten rakennettiin säilytyskoju. Rovaniemen seurakunta oli korjauttanut vanhan kirkonkellon ja lahjoittanut sen hautausmaalle pantavaksi.

Niinpä sitten marraskuun 17. päivänä 1938 lähetti Oulun hiippakunnan piispa Mannermaa seuraavansisältöisen määräyksen kirkkoherra P.J.P.Seppäselle : ”Koska te olette minulle ilmoittanut, että ne ehdot, joilla Opetusministeriö on antanut luvan Rovaniemen seurakuntaan kuuluvien Auttin ym. kylien hautausmaan perustamiseen, ovat täytetyt, määrään minä täten teidät sopivaksi katsomananne aikana ja käsikirjaan määrätyllä tavalla vihkimään sanotun hautausmaan.

Marraskuun 27. päivänä 1938 pastori Pentti Seppänen pastori Emil Salmen avustamana vihki hautausmaan. Juhla pidettiin Auttin kansakoululla; Kalevan puolella oli ohjelmaa, Otavan puolella tarjoilu. Läsnäolleet ovat kertoneet, että oli todelliset ”Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat”. Kiviniemen Olgakin katkaisi kätensä liukastellessaan koulun pihalla. Niemelän Eino ajoi väkeä Putki-Viljamin autolla hautausmaalle ja tie oli aivan jäinen.

Syksyn aikana olivat Auttin martat järjestäneet seppeleensidontakurssin koululla. Haudoille tehtiin sitten omin voimin kotoisista kukista seppeleitä. Hautajaisia alkoikin olla. Ensimmäisenä haudattiin Tapanina 1938 21-vuotias perheenäiti Linda Eliina Juujärvi. Ja pian alkuvuodesta jo useita vainajia. Papeista oli pulaa eikä aina saatu siunausta sunnuntaille. Yhdistys ehdottikin seurakunnalle, että hautauspäiväksi Auttiin otettaisiin perjantai.

Ensimmäiseksi haudankaivajaksi valittiin Olli Niemelä. Myöhemmin tehtävää hoitivat Janne Ollila ja Ali Saunavaara. Kun tieto kuolemasta tuli haudankaivajalle, lähdettiin heti hautausmaalle soittamaan sanomakelloja. Soitto tehtiin käsipelillä ”lankuttamalla”, kesto riippui vainajan ikävuosista. Kello oli aluksi hautausmaan etusivulla pukkien ja orren muodostamassa telineessä. Myöhemmin rakennettiin jokipuolen päätyyn pieni kellotapuli. Sodan aikana seurakunnalta saatu hautausmaan kello katosi. Evakon jälkeen se yllättäen löytyikin laatikkoon pakattuna Rinteen autotallivarastosta, joka oli jäänyt polttamatta. Näin kello pääsi taas vanhaan tehtäväänsä Juoksuvaaraan.

Pian tuli perustettavaksi sankarihauta. Sankarihautajaiset olivat juhlalliset; ne toimitettiin sotilaallisin kunnianosoituksin. Usein haudalla oli kunniavartiosto, kunnialaukaukset kajahtivat ja sotilassoittokunta soitti armeijan kunniamarssin. Sankarihaudassa Auttissa on 25 vainajaa.

Juoksuvaaraan on haudattu myös tuntemattomiksi jääneitä; evakoita ym. yhteensä 14 kpl. Noina vuosina kuoli paljon ihmisiä, oli keuhkotautia, aliravitsemusta, lapsikuolemia. Hautausmaa tuli rakennetuksi todelliseen tarpeeseen. Yhdistyksen toiminta vakiintui; asiat alkoivat sujua omalla painollaan. Hautausmaasta tuli kiinteä osa kylää. Hautoja hoidettiin hyvin, Martat hoitivat sankarihaudan, pidettiin siivoustalkoita ja yhteispelillä hoidettiin naapureidenkin hautoja.

Kylältä päin käytiin usein hautausmaalla veneellä. Kukkien kasteluvesi piti kantaa rannasta. Jyrkkä törmä oli kova noustava vesiastian kanssa. Lapset juoksivat hautausmaalle ”rantoja”, kuten sanottiin.Näillä retkillä oli aina oma jännityksensä ; sattuisiko Rinteen hevonen olemaan rantahaassa irti.

50-luvulla alkoi talkooinnostus laantua yhteiskunnan kehityksen myötä. Heräsi ajatus hautausmaan luovuttamisesta seurakunnalle. 1952 asiasta jo ensi kerran päätettiin, mutta vaati monia kokouksia ennen kuin päästiin päättämään hautausmaayhdistyksen lakkauttamisesta ja hautausmaan luovuttamisesta seurakunnalle.

1955 päätös tehtiin seuraavin ehdoin:

– seurakunta vastaa yhdistyksen veloista

– seurakunta antaa ne hautapaikat, jotka on jo karttaan merkitty, yhdistyksen perustaneille

jäsenille ja muut jäsenet ovat oikeutetut merkitsemään tarpeellisen määrän hautapaikkoja

hyväksyttyjä taksoja vastaan

– kirkkoon kuulumattomilla on oikeus hautapaikkoihin samoin kuin yhdistyksen aikana.

Luovutuskirjan allekirjoittivat Matti Vatjus ja Nante Saunavaara. Tällä kertaa kirkkovaltuustokaan ei enää epäillyt koko vaaran vyörymistä jokeen, vaan totesi hautausmaasta, että ”Juoksuvaaran hautausmaan sijaintipaikka on mitä suurenmoisin nähtävyys, se on laitettava kuntoon”. Näin oli Juoksuvaaran hautausmaayhdistys ry toiminut 18 vuotta. Rovaniemen seurakunta sai haltuunsa Rauhanlehto-nimisen tilan ja hautausmaata alettiin kutsua Auttin hautausmaaksi. Aluksi seurakunta huolehti lähinnä sankarihaudasta.. V. 1959 paljastettiin Väinö Aaltosen veistämä muistopatsas. Sittemmin hautausmaata on hoidettu seurakunnan voimassa olevien ohjesääntöjen mukaan. V. 1992 sankarihaudan läheisyyteen pystytetyn kynttiläkiven valmisti Veikko Kallunki.

Kun Auttin kappeli valmistui v.1966, hautausmaan vanha kellotapuli purettiin, ja soitto siirtyi kappelille sähköaikaan.

Veden saannissa vaaran päälle on ollut vaiheensa. Alkuun kannettiin törmää ylös sangoilla, sitten kokeiltiin vaijerisysteemiä, jossa veivistä väännettäessä sanko laskeutui törmää alas jokeen. Ylösveivatessa sanko saattoi hypähdellä mättäältä toiselle ja vesi loiskua pois. Vesihuolto helpottui kun saatiin sähkövirta. Pumppu nosti veden valmiiksi altaisiin. Nykyisin vesijohto on liitettynä kunnan verkostoon.

Seurakunta on pitänyt hyvin huolta Auttin hautausmaasta. Aitaa on korjailtu, langoituksella estetään porojen pääsy, huoltorakennus tehty ja laajennettukin, koko alue on nurmitettu, tietä on loivennettu ja kunnostettu, parkkipaikat rakennettu. Seurakunta on palkannut vuosittain kesätyöntekijän, ja näin hautausmaata voidaan pitää koko ajan hyvässä kunnossa. Vanha hyvä talkoohenki on hautausmaalla säilynyt nykyaikanakin; edelleen kokoonnutaan keväisin joukolla hautausmaan siivoustalkoisiin.

Hautauksia on joka vuosi useita, esim, vuosina 2006-2007 vainajia haudattiin yhteensä 21 kpl. Ajan myötä on Auttinkin hautausmaalle tullut joitakin uurnahautauksia. Erillistä uurna-aluetta ei ole, vaan uurnat haudataan normaaleilla hautapaikoille. Hautausmaa elää muun kehityksen mukana: Nykyisin seurakunta hoitaa sopimuksilla useita yksityisten hautoja, samoin ympäristönhoito korostuu kierrätyksessä ja muussa ohjeistuksessa. Hautauksien lisäksi seurakunta järjestää hartaus- ja seppeleenlaskutilaisuuksia vuosittaisina merkkipäivinä.

Auttin hautausmaa on säilynyt tärkeänä osana seutulaisten elämää. Kävijöitä riittää ympäri vuoden, sekä omaisia että muita matkaajia, jotka täällä haluavat poiketa. Kyläläisten toiminta seitsemän vuosikymmentä sitten mahdollisti sen, että Rovaniemen seurakunta omistaa nykyisin erään valtakunnan kauneimmista hautausmaista.