Komulainen, Irma: Raskas viesti saapui

Raskas viesti saapui

Sunnuntaiaamu Auttissa syyskuussa 1941. Eeva, nuori sotaleski, istahtaa pirtin muurin kupeeseen ja keräilee ajatuksiaan. On alkamassa aviomiehen hautajaispäivä. ”Kaatunut itärintamalla 22.8.1941″ – raskas viesti on tavoittanut kirjeitse Oikaraisella, missä Eeva oli appiukon hautajaisreissulla. Kokoa siinä itsesi ja ala suunnitella oman miehen hautajaisia. Toisten Jaako oli kirjoittanut asiasta, hän oli mukana rintamalla. Heti oli uudet kengät ehditty viedä vainajan jaloista, sukkasillaan oli hakijoita odottanut juoksuhaudan pohjalla.

Niin moneen kotiin on puhelintalon väki viime aikoina joutunut suruviestiä kuljettamaan. Armeijasta on ilmoitettu ja toivottu, että joku aikuinen lähtisi sanaa viemään. Raskaat ovat olleet viestinviejän askeleet, raskaammat vastaanottajan ajatukset.

Pian alkavat hautajaiset. Eevan ja neljän kuukauden ikäisen tyttären lisäksi on tulossa paljon sukulaisia ja tuttavia saattamaan sankarivainajaa. Kaukaisempia vieraita on tullut jo eilen illalla hevosilla: ovat nukkuneet yön pirtin lattialle levitetyillä vuoteilla. Kaatunut vainaja on pantu armeijan toimesta arkkuun ja tuotu kuorma-autolla kotikylään. Joskus on tuotu monta arkkua kerralla. Pihapuohissa arkku odottaa hautausta. Pihalle tehdään havumaja neljästä kuusesta: keskelle kaksi penkkiä arkun alustaksi, maahan havumatto. Havunoksia voitiin levitellä tielle asti.

Tuosta havumajasta lähtee kulkue hautausmaalle.

Miten monet sankarihautajaiset ovat viime aikoina olleetkaan. Suruviestin tultua ovat hautajaisjärjestelyt alkaneet. Työ ja touhu sekä ihmisten yhteistyö ovat helpottaneet raskaan asian vastaanottamista. Hautajaisten ajankohta on soviteltava pappien mukaan. He ovat kovin kiireisiä, siunauksia joka puolella seurakuntaa. Apuna käytetään myös Rovalan pappeja.

Tavan mukaan väki on henkilökohtaisesti kutsuttu hautajaisiin. Iisakin Antti on vakituinen kuttumamies. Talosta taloon hän vie kutsua:”Oletta ystävällisesti tervetulheja raviaisiin.” Kuttumamies ei olekaan kuka tahansa, se on kunniavirka. Kauemmaksi on lähetetty mustareunaisia kutsukirjeitä.

Yleensä hautajaiset pidettiin kotona tai sukulaistalossa, missä on tilaa. Voitiin järjestää myös kahteen taloon: toiseen kahvi, toiseen ruokatarjoilu. Kylässä oli vakituisia naisia, jotka laittoivat hautajaisia. Tarjoilua varten piti heti ruveta hankkimaan tarvikkeita. Kansanhuolto antoi hautajaisia varten ostolupia. Sai ostaa esim. 2 kg vehnäjauhoja, sokeria ja kahvia. Toppisokeria paloiteltiin sokerisaksilla. Lisäksi myytiin hienoa sokeria säkista kiloittain. Kahvia oli vaikea saada – mustasta pörssistä, jos sattui onnistumaan. Paljon keitettiinkin sörriä. Siinä sekoitettiin paahdettua ja jauhettua sikuria ohranjyviin ja herneisiin. Jyvät pestiin, kuivattiin uunissa, paahdettiin rännärissä; herneet ruskistettiin ja jauhettiin. Melkein kahvilta tuoksui, kun kahvimyllyssä polvien välissä jauhettiin ja hyvältä maistui. Ruisvehnäjauhoseoksesta tai ohrajauhoista laardin kanssa tehtiin pullaa ja pikkuleipiä. Monissa taloissa oli maitoa ja siitä tehtiin juustoja.

Jos talossa oli karjaa, voitiin teurastaa joku eläin hautajaisia varten. Silloin valmistettiin lihasoppaa, karjalanpaistia, sylttyjä, maksalaatikkoa. Kemijoki antoi kalaa; lohi pelasti monet ateriat. Aina ei ruokatarpeita ollut liiemmälti. Kaksi kiloa silakoita oli eräässäkin talossa, kun hautajaiset piti laittaa. Mutta perunoita oli yleensä kaikilla, joten silakoista perunan ja sipulin kanssa tuli makoisat laatikot hautajaisväelle. Jälkiruuaksi saattoi olla puuroa marjasopan kanssa. Milloin juustoja oli enemmälti, valmistettiin juustopaisti. Leipää leivottiin; puolivahvaa, limppua, rieskaa, perunalimppua, kuminalla maustettua juhlalimppuakin joskus.

Astioita oli vähän, mutta yhteistyö pelasi. Kenellä oli, siltä lainattiin. Joku omisti ison pannun, toinen kattilan, kolmas saattoi omistaa brikkoja. Viilalla tehtiin puumerkkejä haarukoihin ja muihin, että omansa tuntisi. Vaihtuivathan ne silti monesti. Myös mattoja ja liinoja lainailtiin.

Näin yhteistyöllä saatiin aikaan kunniakkaat hautajaiset jokaiselle sankarivainajalle vaikeissakin oloissa.

Vieraat on kutsuttu yhdeksäksi. He tulevat askien ja pussien kanssa. Tuomiset, ehkä kakku, ehkä pullakranssi, ehkä jotakin muuta tarjoilua varten, otetaan askeista. Kotiin lähdettäessä pantiin tilalle tuliaisia, ainakin lapsiperheille. Rovaniemeltä päin tulevat sukulaiset eivät ole saaneet kyytiä Auttiin. Niinpä he tulevat kuorma-autossa, joka on ollut viemässä hiiliä asutusalueella olevasta hiilisavotasta alaspäin. Mutta miten ovatkaan vieraat noessa! Siitä vaan ensimmäiseksi saunan puolelle pesulle. Ja sitten kahville.

On tullut tavaksi, että tietyt naiset toimivat eri hautajaisissa tarjoilijoina. Kaikille tarjotaan kahvi henkilökohtaisesti. Brikalla on kupit ja teevadit, sitten tulee kahvin kaataja, toisella brikalla on kerma ja sokeri, seuraavalla juustoa, kolmiomaisesti leikeltyä kranssia, pikkuleipiä. Tapaan kuului, että otettiin joka sorttia.

Torvisoittokunta on saapunut juhlistamaan sankarihautajaisia. Lapset ihastelevat kiiltäviä messinkitorvia kuistin seinustalla. Tavallisesti havumajan luona veisattiin virsi, esim.”Mä että täältä erkanen”. Viimeistä säkeistöä veisattaessa arkku nostettiin lakanoiden avulla hevosen rekeen tai kuorma-autoon. Vanha tapa oli, että penkit kumotaan, muuten tietää uutta ruumista.

Auttin tarmokkaat isännät olivat itse rakentaneet hautausmaan Juoksuvaaraan jo v. 1938. Sinne tämäkin sankarivainaja, nuori isä, viedään. Torvisoittokunta soittaa koko parin kilometrin matkan. Saattoväki kävelee vaieten perässä. Hautaus tapahtuu sotilaallisin kunnianosoituksin, mukana on myös kunniavartiosto. Soittokunnan esittämän Sotarukouksen jälkeen pastori Tuovinen vihkii vainajan viime lepoon. Siunauksen tapahtuessa kajahtavat kunnialaukaukset ja soitetaan armeijan kunniamarssi. Omaisten ja ystävien seppeleiden lisäksi laskevat seppeleen Yläkemijoen suojeluskunta, Auttin lotat sekä Auttin nuorisoseura. Auttissa olivat martat järjestäneet seppelekurssit ja edellisenä vuonna. Niinpä monet tekivätkin itse seppeleitä haudoille. Saattoivat hankkia omatekoiseen havuseppeleeseen jonkun kukkasen Rovaniemeltä. Kukkakummun alle jäi sankari lepäämään.

Kotona odotti ruokailu. Vähän oli epävarmaa ruokatarvikkeiden saanti ollut, mutta juuri tuli hyvin kalaa Pirttikosken niskasta. Keitetyistä perunoista tuli kalan kanssa hyvä ateria.

Melkein kesken hautajaisten tuli Lohelan Pekka, työvelvollinen, käskemään väkeä heinätalkoisiin Auttinsuuhun. Kun oli vähän poudantapaista, piti pyhänäkin lähteä. Näin piti hautajaistenkin sopeutua oleviin oloihin.

Samoin oli pitänyt hautajaisten ”jäädä toiseksi” talvisodan tammikuussa, kun Askolassa vietettiin Onni-pojan ja Auttin Alpin, serkusten, yhteisiä hautajaisia. Kesken kaiken tuli ilmapommitus. Ei auttanut muu kuin kaikki väki vaan pirttiin ja piiloon. Havumajakin piti hajottaa ja naamioida lumella. Hautaus saatiin tehdyksi vasta iltahämärissä, kun hälytys oli ohi. Eivät kunnioittaneet lentokoneet nuoria sankarivainajia eivätkä omaisten surua.

Niin kuluu hautajaispäivä iltaan. Alkaa arki.

Aikanaan saa Eeva, sotaleski, vapaudenristin sururistin ja seinälleen taulut:

”Velvollisuutenani on ilmoittaa, että Akseli Armas Nivanne on kaatunut taistelussa isänmaan vapauden ja kaiken sen puolesta, mikä meille on pyhää ja kallista. Valitan syvää suruanne. Lohduttakoon teitä tietoisuus siitä, että olette antaneet Suomelle kalleimman uhrin. Vahvistakoon teitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala.”

”Isänmaan nimissä ja Suomen puolustusvoimain ylipäällikkönä annan maamme ja kansamme puolesta henkensä uhranneen Akseli Armas Nivanteen kunniaksi ja muistoksi teille, Eeva Nivanne, vapaudenristin sururistin.” Päämajassa toukokuun 15 päivänä 1942, Mannerheim.

Julkaistu aikaisemmin teoksessa ”Näin taisteli kotirintama”, perustuu haatatteluun.